VIII
Kun ensi hämmästys kuolleen neidon vanhemmissa tyyntyi, alkoi Kunigundassa syntyä epäilys, tokko se olisi mahdollista, että Einar, tuo suora, miellyttävä nuorukainen, joka niin oli ihaillut Inkeriä, olisi tuommoisen konnantyön tehnyt. Ei ollut Inkeri ollut tuittupäinen, eikä ivallinen, että hän olisi voinut Einaria suututtaa. Ja kuitenkin niin hellä on tuommoinen suhde, että vähäinenkin loukkaus voi pahoittaa katkerimmalla tavalla. — Ragnar taas puolestaan uskoi Einarin syypääksi, ainakin siksi, kunnes toisin asia todistettaisiin, kuin minkä hän ymmärsi. Einar oli jousen lainannut ja kuka muu kuin hän olisi sitä, häneltä lupaa kysymättä, käyttänyt. Sehän oli päivän selvä asia…
Viidentenä päivänä tämän jälkeen Inkerin ruumis kannettiin huoneesta, jossa se oli "hankittu" ulos. Virsi laulettiin pihassa ja Einar oli itkusta pakahtumaisillaan, kuullessaan surusävelten kajahtelevan hänen armahaiselleen jäähyvästiksi. Arkku kannettiin isoimpaan venheeseen, mikä rannassa löytyi ja hiljalleen lipui se virtaa ylöspäin, kahden miehen soutamana. Ragnar ja Kunigunda istuivat synkkinä rakastetun lapsensa ruumisarkun ääressä, lapsen joka ani harvoin oli heille mitään huolta, saatikka surua tuottanut. He saivat kokea, kuinka kalliimmat maalliset siteet väkivaltaisesti irroitetaan, ei jumalien kateudesta, niinkuin vanhat arvelivat, vaan sen yhden ainoan Jumalan ensimmäisessä käskyssä julistetun päätöksen mukaan.
Piispa oli näihin aikoihin ollut vuoteen omana; muutoin hän olisi käynyt onnettomain vanhempain luona, heitä lohduttamassa. Nyt hän kuitenkin oli jalkeilla ja oli luvannut siunata ruumiin.
Räntämäen kirkonrantaan laskettiin venhe, jossa oli kuljetettu koko seudun rakastaman neidon maalliset jäännökset viimeiseen lepokammioonsa.
Vähäinen kirkkomaa kirkon ympärillä oli väkeä täynnä. Arkku kannettiin ensin kirkkoon jossa piispa, kaniikein ja munkkein etupäässä, siunasi ruumiin, jonka jälkeen seuraava latinankielinen kuorolaulu veisattiin:
"Dum me mori est necesse, Noli mihi tunc, deesse, Tuere me et libera; Quum me jubes emigrare, Jesu care, tunc appare, O amator amplectende, Temet ipsum tunc ostende In cruce salutifera."
Suomeksi näin kuuluva:
Kun minun täytyy kuolla, älä silloin ole minusta kaukana. Suojele ja vapauta minua! Koska käsket minun muuttaa pois, ilmesty silloin, rakas Jesus, syleiltävä armahani, pelastusta tuottavassa ristissä.
Arkku sitten kannettiin ulos kirkosta ja laskettiin hautaan. Tähän aikaan haudattiin säätyhenkilöiden ruumiita kirkon lattian alle, vaan Ragnar oli tahtonut, että hänen lemmikkinsä saisi levätä taivasalla, luonnon avonaisessa helmassa.