Jätämme hänet nyt matkalleen, kertoaksemme tärkeistä tapauksista, jotka kolme vuorokautta ennemmin olivat Sulikin kotitienoilla tapahtuneet.
IX.
Lähellä Kammolaa sijaitsee kunnahalla uhrilehto. Haltijan kuvan edessä oli arina, jonka yli riippui kahloista kattila. Siinä uhrilihat keitettiin. Pyhässä puussa riippui nyljettyjen uhrieläinten nahkoja.
Täällä oli Kammo, tyttärensä karattua, monet monituiset kerrat uhrannut ja Ukolta tiedustellut, mihin hänen tyttärensä oli joutunut. Mutta merkit olivat ristiriitaisia; toisen kerran toista, toisen kerran toista ilmoittivat. — Huhu näistä loihtijan turhista kokeista levisi kansaan ja lisäsi sitä epäluottamusta, joka jo oli syntynyt Kammoa vastaan.
Apeaksi oli loihtijan mieli näiden vastusten kautta käynyt. Emostaankaan ei hän ollut mitään kuullut.
Hämäläiset häntä eivät säälineet, niinkuin lukija hyvin ymmärtää. Kaiken tämän oli Kammo ruotsalaisia suosimalla ansainnut. Kammo tunsi kyllä itsessään, millä kannalla hänen ja hämäläisten väli oli ja päätti pitää varansa. Eihän tuo elämä juuri kovin huvittavalta tuntunut, mutta kuitenkin Kammo, niinkuin moni onneton, ennen halusi elää kuin kuolla, vaikkapa harmiksikin kansalaisilleen.
Poutailmoja oli kestänyt monta viikkoa. Kammoa käskettiin rukoilla Ukkoa, vihmomaan vettä taivahasta nääntyville viljavainioille ja niityille. Avopäin, polvillaan Kammo hikoili ja pohti. Mutta ei ollut seuraus parempi, kuin Baalin papeilla muinoin. Eikä ollut mitään Eliasta olemassa. Että pouta oli haitaksi kristityillekin, samoinkuin pakanoille, sitä eivät hämäläiset ajatelleet; pitivät vaan Ukkoa loukkaantuneena, etenkin heidän tietäjälleen.
Muuan kulkutauti liikkui myös tähän aikaan ja alkoi tappaa ihmisiä. Yhtä vähän siihenkään apua löydettiin, vaikka uhrattiin ja rukoiltiin. Ja Kammon niskoille tämäkin vitsaus sysättiin.
Olipa hämäläisillä jonkunlainen lohdutus, kun kolme kristittyä, ukko sekä tyttö ja poika heidän käsiinsä joutui. Ehkäpä Ukko näistä uhreista mieltyisi. Uhrilehdon syrjään ladottiin puita rovioksi ja sen päälle onnettomat sidottuina sysättiin. Rovio sitten sytytettiin. Ukko rukoili Jumalaa, kun liekit hänen sivujaan sivelivät ja Kammo rukoili taivahan Ukkoa poistamaan kulkutautia ja poutaa. Nuoret roviolla huusivat ja koettivat riistää itsensä irti, joka pojalle onnistuikin; vaan kun oli maahan vierähtänyt, ei kerinnyt ylös, ennenkuin hämäläisen kirves oli hänen kallonsa halkaissut.
Mutta kummallisesti kovakorvainen oli Ukko. Yhä edelleen kulkutauti tappoi ihmisiä, yhä edelleen päivä paahtoi pilvettömältä taivaalta. Nääntymäisillään oli kasvikunta ja katovuosi tiedossa. Kaikkeen tähän täytyi löytyä joku syy. Ja mikä muu voi tähän syynä olla, kuin se, että kelvoton oli tietäjä ja uhraaja. Ei Ukko semmoisesta huolinut.