— Ei, vastasi Benedictus. Kai hän tulee, kun ehtii.
— Hänen täytyy ehtiä. Pitääkö vielä luonnonlakien minulle kiusaa tekemän?
— Mitähän paavi oikeastaan ajattelee? hän puheli itsekseen. Kyllä hän on saanut kuulla kaikki. — Se kidutus! Ja ne asiakirjat! — Vaan minun täytyi!
Levotonna hän heittäysi edestakaisin. Sitten hän loi silmänsä Benedictus'een.
— Hän on onnellinen, koska hän on tyytyväinen, mutisi piispa. Leipä ja uni, siinä on onni useille! Mutta minulle leipä ei maistu ja unta en saa nauttia kuin levotonta, hetkittäin.
— Minua väsyttää, hän jatkoi nyt ääneen. Tahdon vähän nukahtaa. Mene katsomaan Benedictus, eikö Marttia ala näkyä.
Benedictus meni ja piispa kääntyi oikealle kyljelleen.
Luostarin ohitse kulki ajotie. Halfdan sattui siitä juuri kulkemaan, kun Benedictus tuli piispan luota.
— No, kuinka ukon laita on? kysyi Halfdan.
— Eiköhän kohta loppua tehne, vastasi toinen.