Juhlamenot päättyivät ja ruumisarkku kannettiin pois välinpitämättömän väkijoukon läpi. Ja hyvin harva Suomessa tiesi, että oli kuollut ja haudattu se mies, joka, erään runoilijamme lauseen mukaan, "kylvi tuulta ja niitti myrskyä".

XII

Se soittaa vieläkin kanneltaan — Sit' usein lasna ma kuulin — Ja vanhoja Väinön laulujaan Se laulavi partahuulin; Ja urhot astuvat kumpuin yöstä Ja kertovat muinaiskansan työstä Ja neuvovat polvea nousevaa — Oi Karjala, muistojen maa!

Genetz, Karjala.

Ei kaukana niiltä seuduilta, jossa "Imatran innot" huutaen etsivät vertaistaan, asui, isänsä maata viljellen ja halliten, Sarmi ja hänen vaimonsa Vieno, jotka lukija vielä kertomuksemme alusta muistanee. Sinne siirrymme nyt muutamana talvi-iltapäivänä, kun pakkanen nurkissa paukkuu ja laskeva aurinko kultailee kuusien ja honkien kuuraan pukeutuneet oksat hyvästijättövalollaan.

Tilavassa pirtissä istuu kolme naispaikkalaista, kukin rukkiansa kehräten, Vaaleanverinen, pulska Vieno istuu kangaspuitten ääressä kultakangasta helskytellen. Ei ole ikä häntä paljon pilannut, muuttumattomat ominaisuudet: tyyni, ystävällinen katsanto, suloiset silmät ja lumoova hymy huulilla olivat jäljellä. Lähellä häntä istui Kyllikki, Tarmolan vanha emäntä, sukkaa kutoen ja lattialla melusi kolme lasta. Viisivuotias Kommi oli ajelevinaan komureessä jonka eteen vanha keltainen kissa oli valjastettu; kolmivuotias Katri riuhtoi korvista mustaa koiraa, joka väliin älähti ja silmäili minkäkokoinen ja ikäinen hänen rääkkääjänsä oli, malttoi sitten mielensä ja kärsi. Toisella vuodella oleva Anterus harjoitteli tulevaisen olemisensa pääehtoa: pysymistä kahdella jalalla. Hän kellahti usein lattialle, ulvahti, ulvahti ja alkoi uudestaan koettaa.

Ovi aukeni ja kultakutrinen, punaposkinen Kyllikki, isoäidin kaima ja kultasilmä ryntäsi sisään, suoraan mummon syliin. Häntä seurasi kintereillä yhdeksän vuotias Sarmi, lapsista vanhin.

— Kutti, kutti! Etpä saanut minua kiinni! huusi Kyllikki asettaen kymmenen sormea suoraviivaan nenänpäästä ulospäin, viisi yhtäälle, viisi toisaalle.

— En tahtonutkaan! Sarmi kopeasti vastasi. Kyllä kai olisin saanut!

— Kyllä Sarmi sinun kiinni saa! vakuutti keltaisen kissan ajaja.