Mutta Kyllikin isoäiti puheli Vienolle:
— Kauvanpa miehet viipyvät karhun ajossa. Saa nähdä saavatko saalista.
— Olen jo levoton vastasi Vieno. Näin unta, viikko sitten, että Sarmi lähti kotoaan eikä palannutkaan.
Tämän sanottua Vieno taas alkoi kutoa. — Hetkinen kului, niin jopa Tarmolan vanha emäntä keskeytti äänettömyyden.
— Kuulenko oikein? Laulua, melua, jalkojen kopinaa kujalta korviini kaikuu, hän sanoi.
Vienon silmät leimahtivat.
— He tulevat! Oi kuinka hauskaa! Pirtin ovi riuhdottiin auki ja kuusi miestä astui sisään, kantaen hakopaareilla otsoa, oikein isoa mesikämmentä, Tarmo ja Tiera etupäässä astuivat, Sarmi ja Vuolamoinen keskellä, kaksi palkkalaista jäljestä. Naapurista oli vaimoväkeä ja poikanulikoita tunkenut porstuaan ja yrittivät pirttiinkin. Kantajat lauloivat:
Pois on poiat porstuasta, Piiat pihtipuolisesta, Uron tullessa tupahan, Astuessa aimo miehen.
Kotiväkikin siirtyi pirtistä kiireesti toimimaan juhlallista illallisateriaa väsyneille miehille.
Pirtin peräpenkille paiskattiin otus. Tiera rupesi nylkemään metsän kuningasta ja lauloi: