Elä otso tuosta huoli, Eläkä pane pahaksi, Jos tulevi turkin tunti, Karvojen katsanto-aika, Ei tuhota turkkiasi, Karvojasi ei katsota, Herjojen hetaleluksi, Vaivaisien vaattehiksi.
Lihat palottiin ja vietiin kattiloihin keitettäviksi. Isolle pöydälle sitten ladottiin ruokia juomia ylöllisesti ja istuttiin aterialle. Tiera lauloi:
Kummun ukko, kultarinta, Tapion talon isäntä, Metsolan metinen vaimo, Metsän ehtoisa emäntä, Mies puhas, Tapion poika, Mies puhas, punakypärä, Tellervo, Tapion neiti, Kanssa muu Tapion kansa, Tule nyt häihin härkösesi, Pitkävillasi pitoihin. Nyt on kyllin kystä syö'ä, Kyllin syö'ä, kyllin juo'a, Kyllin itsensä piteä, Kyllin antoa kylälle.
Istuttiin siinä sitten illemmaksi. Vaimoväki siirtyi levolle, mutta miehet rähisivät aamunkoittoon asti. Tarmo, selvin mies joukosta, nousi vihdoin ja meni maata, sivumennen huomauttaen, että eipä olekaan kymmenenkuntaan vuoteen hänellä ollut näin rattoisaa iltaa.
Sarmilassa kävi ajan takaa muuan vanha nuorimies, nimeltä Kaapro. Hänen kanssaan Vuolamoinen, Vienon veli, tuli erittäin hyvin toimeen. Vuolamoinenkin oli jotensakin itserakas, vaan Kaapro ei siinä suhteessa löytänyt vertojaan. Hän luuli kaikkien tyttöjen, jopa naineidenkin, olevan häneen aivan ihastuneita ensi katsannolla. Keskenään nämä veikot sitten kehuivat vastustamattomuudestaan tässä suhteessa.
Toisessakin suhteessa he olivat hengen heimolaisia nimittäin hevosia arvostellessa ja ajaessa. Se oli heidän hupaisinta ajan viettoaan.
Kaikeksi onnettomuudeksi tuommoiset luonteet pian riitaantuvat, kun heidän etunsa vähänkään tulevat ristiriitaan keskenään.
Kaapro oli jo ennestään silmällä pitänyt erästä varakasta vanhaa piikaa, vaan päättämättömyydessään jättänyt kosimisen kesken, niinkuin hänen tapansa oli. Mutta kun Vuolamoinen huomionsa käänsi samaan neitoseen, niin Kaapro ensin ei muka ollut huomaavinaan asiata, vaan kun pelkäsi toden olevan tarkoituksena, hän närkästyi, ja soimasi muiden läsnäollessa Vuolamoista. Tämä, ollen vankan hämäläistalon tuleva hallitsija ja arvossapidetyn isänsä poika ei suvainnut tuollaista kohtelua vaan vaati Kaapron tappeluun.
Tuota kaksintaistelua oli kokoontunut katsomaan kylän nuoriso, ei ainoastaan miehenpuoliset, vaan vieläpä naisetkin tahtoivat nähdä, miten heidän ihailijansa ottelivat. Kaapro kerskasi pian masentavansa tuon hämäläisen kauriin ja Vuolamoinen ei sanonut pelkäävänsä karjalaista karjua.
Hän, jonka vuoksi taistelu tapahtui, oli asettunut kivelle istumaan taistelevien ääreen.