— Vaan jos paluumatkalla — alotti Halfdan.
— Jäännöksiä! Etkö häpeä! Jos et heti vedä esiin aarteitasi, niin mene matkoihisi; mutta tautisi ei parane, se pahenee, kun minä panen siihen lisää.
— Älä, Herran nimessä! No, minä lahjoitan kirkolle, ja luen kahta vertaa enemmän Pater Noster'eita ja Ave Marioita. — Täytynee siis näyttää tavarani.
— Näyttää ja myydä, sanoi Kammo. Hämäläiset olivat muassaan tuoneet kimputtain oravan, näädän, ketun ja majavankin "rahoja", joita he vaihtoivat saksan palttinaan, lasihelmiin, vaski- ja hopeasolkiin, sekä etenkin suoloihin. Kaupan välittäjinä käytettiin kuitenkin jo moniaita metalli-möhkäleitä, kuparista tai hopeasta, neliskulmaisia tai suunnilleen ympyriäisiä.
— On minulla toinenkin taudin kohtaus, jota pyydän sinua auttamaan. Poikani lepää tuolla kojussani, kuumetta sairastaa ja houraa. Kai sinä hänetkin helposti voit parantaa?
— Siihen ei minun tarvitse kajota, loihtija vastasi. Viikon kuluttua on poikasi paranemaan päin tai manalassa.
— Niin kaiketi asian laita on, sanoi Halfdan, ellei hän apua saa taitavalta. Mutta on minulla sekin pelko, että tauti on tarttuva ja siinä tapauksessa minä ensinkin joudun taudin uhriksi.
— Pelkäätkö kuolla? kysyi Kammo.
— Kukapa tuota manalaan haluaa — niin, minä tarkoitan ijankaikkiseen elämään tai kuolemaan, varsinkin kun ei ole se loppukohta oikein selvillä. — Mutta lupaa nyt, Kammo, pitää poika täällä pari viikkoa, kunnes Novgorodista palajan, niin kyllä sinun siitä erittäin palkitsen.
Loihtija vaipui ajatuksiinsa.