Ruhtinas lopetti keskustelun lausuen samaa mitä hän sittemmin sunnuntai-iltanakin lausui ja luoden katsauksen työväenpuolueen kehitykseen Suomessa.
— Joku aika sitte — sanoi hän, —teidän kaupunkinne olivat vielä aivan pienet eikä ollut juuri mitään huomattavaa erotusta maalaisen ja kaupunkilaisen työmiehen välillä, joka asui milloin maalla milloin kaupungissa riippuen kunakin aikana tarjona olevasta työansiosta. Sitävastoin nyt kun eräät teidän kaupungeistanne muutamassa kymmenessä vuodessa ovat kasvaneet kolmenkertaisiksi, on niissä kehittynyt suurilukuinen kaupunkilainen työväestö omine selväpiirteisine elämänvaatimuksineen, joita vaatimuksia nykyään on enää valtiollisellakaan alalla mahdoton syrjäyttää ja jonka väestön voima kuten äsken mainitsitte on pystynyt synnyttämään asiain nykyisen tilan.
Tähän päättyi keskustelumme, jonka olen kaikessa lyhykäisyydessä esittänyt. Kello oli jo 4 aamulla kuin palasimme pansarilaivalta kaupunkiin.
Sunnuntaina.
Sunnuntai oli lakon rauhallisin ja hiljaisin päivä. Sovinnollisuutta osotti itse päälakkokomiteakin salliessaan perustuslaillisten pyynnöstä senaatin kirjapainossa painattaa keisarillisen manifestin, jonka painattamista minä olin vielä vähää ennen pitänyt aivan mahdottomana, ja sentähden kaikki sellaiset pyynnöt hylännyt. Itse asiassa herättikin tämä painatuslupa työväen piireissä jonkun verran suuttumusta. Sillä tämä tavattoman nopeasti aikaansaatu paperi hyvin vähän tyydytti työväkeä; olihan se tavallaan osotuksena heidän tappiostaan muiden puolueiden rinnalla, sillä tuon manifestin kautta oli kaikki valta siirtynyt vanhalla tavalla valittavan säätykokouksen käsiin, ja niin ollen kaikki tuo eloa antava toivo, että kansa saisi välittömästi kokoontua niittääkseen oman luomansa valtiollisen voiton hedelmiä oli lykkääntynyt kaikkein onnellisimmassa tapauksessa ainakin vuodeksi eteenpäin, jonka vuoden kuluessa — katsoen rauhattomuuksiin keisarikunnassa — saattoi arvaamattomia asiankäänteitä tapahtua. Näin ollen ei olisi ollut mitään syytä tämän manifestin painattamiseen ennen lakon loppua, eli ennen kuin kaikki tilit puolueiden välillä olivat selvät. Mutta lakkokomitean menettelyyn vaikutti tietysti sama näkökohta mikä pitkin viikkoa joka kohdassa ilmeni, nimittäin työväen vilpitön pyrkimys noudattamaan suvaitsevaisuutta toisin ajattelevia kohtaan, vieläpä silloinkin kun tästä suvaitsevaisuudesta sille itselleen koitui ilmeistä haittaa. Mikäpä muu puolue, jos olisi ollut ohjaksissa, olisi samaa suvaitsevaisuutta osottanut!
Se puolue, jolle tämä manifesti taas oli voiton lippuna, eli perustuslailliset, tunsivat nyt ajan tulleen, jolloin lakko olisi ollut lopetettava, koskapa tietenkin heidän mielestään lakon tarkotus oli saavutettu. "Valkonen risti", johon kuului etupäässä ylioppilasneitosia, päätti lakkauttaa kaiken puutteenalaisten avustuksen ensi yönä kello 12. Oli silminnähtävää, että he olisivat jo nyt sunnuntaina tehneet kaiken voitavansa lakon lopettamiseksi, ellei tuo olisi ollut pyhäpäivän vuoksi mahdotonta, koska semmoisena päivänä työlakko itsestään on voimassa. Pantiin kuitenkin vahvat huhut vireille, että lakko lopetetaan jo maanantai-aamusta alkaen.
Näiden huhujen johdosta annettiin sunnuntain kuluessa ruotsinkielinen julistus meidän puoleltamme:
Julkaisu N:o 6. (Suomennos:)
Kansalaiset!
Koska kaupungissa on levitetty harhaan johtavia huhuja lakon lopettamisesta ja myös apurahain maksamisen keskeyttämisestä, ilmotan täten, että moiset huhut ovat levitetyt aikomuksessa saada työväki luopumaan taistelusta oikeuksiensa puolesta, eikä näin ollen työväen ole noihin huhuihin paneminen mitään merkitystä. Lakkoa luonnollisesti jatketaan kunnes työväki itse toisin päättää ja eri ilmotus tästä päätöksestä annetaan.