v. DANN.
Vai röyhkeä? No niin! Hän kyll' ei peitä
Lauseitaan sievistelmiin imeliin.
Hän röyhkeä on liehakoimisiin.
Te suositte, sen tiedän, kielekkäitä,
Jotk' käyvät varpain, eivät vastaan väitä
Ja joilla puhe niinkuin kirjast' on.
JULIA (itsekseen).
Oi, viisas, hulluun jouduit uskohon.
v. DANN.
Mut toist' on kääntää tyttö-riepuin päitä
Kuin voittaminen viisaan suosion.
JULIA.
Mut hyvä setä.
v. DANN.
Mikä on?
JULIA.
Meit' tuomitsette väärin sittenkin.
v. DANN. Epäilen, vaikka kernaan uskoisin.
JULIA.
Ain' ovat heikot olleet mahtajitten
Mielestä pienet, hengen toimihin.
Ja uhrin' näiden mielijohtehitten
Vain olla, heikkoin toim' on ylevin.
Mut kerran päivä vaimo-ihmisitten
Viel' loistaa kirkkaammin.
Olemme, miksi meidät toimititten.
Viheliäiset, suku kavalin,
Mieliksi pettymähän taipuvitten;
Totuuden myöskin parhain kannatin.
v. PANN. Mik' oppi!
JULIA.
Anteeks, setä ankarin!
Satumme oppia vain kuultelitten.