v. DANN. Aaveita jos näät, heti mennä saan.
JULIA.
Mut' miksi kieltää tunteit' eläviä,
Lempeitä, rinnassanne syntymiä,
Jotk' onnen muille suovat ainiaan,
Ja väliin lasten lailla leikkisiä,
Liehuillen riemuissaan ja harmissaan;
Jotk' eivät koskaan loukkaa, ainoastaan
Lämmintä luoden voivat nostattaa
Niin hellää rakkautta teitä vastaan?
v. DANN.
Tuot' tyttö hupsu haastaa miel'alastaan.
Miehellä mull' ei tunteit' olla saa;
All' lumouksen en saa olla.
JULIA.
Kuin muilla, kyynel nähdään teilläkin.
v. DANN.
Kannattaa täytyy vaikka taistelolla
Luonnettaan, arvoaan; jos olisin
Ma ihmis-inhooja, en ole nolla.
JULIA.
Useesti teill' on kyynel tok'.
v. DANN.
Kas niin!
Kaikk' arvaatkin sa kyyneleksi.
Silm' miehen pilviin uhkaaviin
Käy vaan, mut vaimon vetiseksi.
JULIA.
Sedänkin, jos sen suotte anteheksi.
v. DANN.
Sun kanssas jouduin pääsemättömiin.
Oletko silmissäni nähdä voinut
Todestaan vettä, jok' ois pisaroinut?
Välisti silmän' ehk' on hämärä
Sumuista, itku sit' ei pimitä,
Sumuista, jotka helpost' yli uivat.
JULIA.
Useesti silmänne mä märkinä
Näin, setä, niin ett' oikein kiillostuivat.