v. DANN.
Kävi? Niin,
Ma muutuin, kuin näät, täksi muumiaksi.
JULIA.
Ei laatuun käy noin käydä valhelmiin.
v. DANN (liikutettuna).
Seis! Mistä tulet hiiden kattilasta
Sanoja kirotuita noutamasta:
Ei laatuun käy? Mist' tulivat nyt ne,
Julia, suuhus? Juuri lause se
Mult' toivon päivän pimeäksi laittoi.
Jo kukkiessa onneni se taittoi,
Se maassa mulle rauhaa suonut ei,
Karille mun se sekä "en voi" vei.
JULIA.
Karille? Että kuulla saan teilt' tätä!
Se muumiako on, jok' elämätä
Niin liekkii, kuin te?
t. DANN.
Laps', sa luulet sen.
Kun kammon tuota lausett' ilkeätä.
Jos oisit nähnyt, mink' ol' laatuinen
Eloni lemmen, toivon eläessä!
Vähinkin muisto vanhuudessakin, —
Mainitsen tuota vaikka hävetessä, —
Aioista noista saattaa aaltoihin
Kuohahtamaan jään kylmäss' sydämessä,
Kuin äsken, kun näin nuoren maalarin.
JULIA.
Hänenkö? Suokaa siitä selitystä — —
v. DANN.
Mä näin vaan ihmis-silmän silmäystä,
Mut silmän tuon, sen loisteen kirkkahan
Ma olen matkallani maailman
Kahdella nähnyt vaan maass' olevalla.
Hänellä, Julia, ja — armahalla.
NELJÄS KOHTAUS.
v. Dann. Julia. Rouva Bingen.
ROUVA BINGEN (tullen kiivaasti).
Nimessä taivaan, auttakaa, v. Dann,
Vastustamassa tuota maalaria!
Nään tuolla sen ja Tryggin tulevan;
Sen puolell' on tuo vanha hourehtija.