v. DANN.
Vait! tai sa myös mun saatat suutuksiin.
Kas vielä!
(Rouva Bingelle, joka on istahtunut,
mut yrittää nousta hänen lähetessään.)
Istukaa vaan, rouva jalo!
Sanoitte äsken, että hallistaa
Vois peittojanne päivän kirkas valo?
ROUVA BINGEN.
Ei hoidossain siks' ole teidän talo,
Ett' turmelisin teidän tavaraa.
v. DANN.
Mä kiitän! Huolta oivempaa te ette
Siit' tässä kuin myös muussa näyttää voi.
(Hiljaa Julialle).
No, kärsinkös nyt?
JULIA (hiljaa takaisin).
Te vaan kursailette.
Vain kylmä sana teillä suussa on.
v. DANN (pudistain päätään ja mennen takaisin rouva Bingen luo lyhyen äänettömyyden jälkeen tyynempänä).
Alamme, rouva Bingen, vanhuuttamme,
Ja vanhuus ei juur' ole riemuinen.
ROUVA BINGEN.
Ei voi — —
v. DANN (kiivastuin taas)
Kuink'?
ROUVA BINGEN.
Estää, että kokoamme
Ain' ikä-aikaa vuodest' toisehen,
Kun eletään.
V. DANN (tyynempänä).
Sit' ei voi, myönnän sen.
Enemmän muuten voi kuin moni tietää
Ja kuin te itse, rouva, luuletten.