ROUVA BINGEN.
Pää-asia tok' että voidaan sietää.
v. DANN (itsekseen). Ol' oivast' tuo. Niin lausui äitikin.
ROUVA BINGEN.
Semminkin turvatessa toisihin.
v. DANN. Mitenkä?
ROUVA BINGEN.
Niinkuin minä muiden kanssa,
Jotk', onness' oltuansa aikanansa,
Armoilla elävät nyt.
v. DANN (liikutettuna).
Rouvani,
Ma huolestun, te ette tosiansa
Tääll' armoill' elä. Viha puhkesi
Mult' äsken, mut se, niinkuin vanhastansa
Tunnette, haihtui yhtä kiireesti.
Puheeni kova suokaa anteheksi,
Se, Jumal' auta, on kuin mieli on.
Useesti, näätte, vanhuus voimaton
Mun saattaa äreäksi, riitaiseksi.
Tok' älkää luulko, ett'en kyllä keksi
Tääll' arvoanne, kuink' ois kartanon
Ja tavaran tääll' laita ilman teitä.
JULIA (hiljaa v. Dann'ille).
Nyt oikeit' taas soi kannel säveleitä.
v. DANN (hiljaa Julialle). Penikka, vaiti, näyttää unhotin, Kuink' olla masea voin kuitenkin.
ROUVA BINGEN.
Ehk' akkunasta päivä heikenneitä
Säteitä luo vaan.
v. DANN.
Mitä mietitten?