JULIA.
Sen, setä, aikaan sai naiskavaluus.
v. DANN.
Se juuri. Niin, mun nauraa täytyy sille.
Mut huomaatkos, mit' toimehen
Naiskavaluudellas sait tässä?
Miest' tuota nuorta lemmin, tahtoen
Hänt' auttaa kaikin muodoin elämässä;
Kun ystävänä tarjousta teen,
Tyranni olen hänen luullakseen.
Mult' ottaa lahjaa? Mieleens' ei se tulle.
Hän ylpeä on ylpeälle mulle.
Mit' tehdä voisi nyt? No, olihan
Sull' onnens' ohjat; oikeihin se teihin
Nyt ohjaa lailla viisaan ajajan!
Ma neuvoton en koskea voi heihin;
Puhella kanssaan tuskin uskallan,
Pelosta että juones paljastan.
JULIA.
Miks' setä koskee noihin kekäleihin,
Jotk' kaluavat kyllä mieltä jo!
Ah, tointua mun suokaa tuokio!
(Miettii hetken käsi silmien yli.)
Se laatuun käy, on neuvo syntymässä,
Niin oikein, vaikka päätä huimaisee.
Sormusta Frank tuo vielä kantelee,
Kuin Ruotsiss' ennen, sen näin äsken tässä.
Hän varmaan mitäkään ei sillä tee.
Muodossa koittakaa nyt lempeässä
Sit' ostaa, paljon siitä tarjoten;
Sill' onkin kivi ruhtinaallinen.
v. DANN.
No, koittaa saapi. — —
(Kuultelee, Askeleita kuuluu portailla.)
Vaiti, hän on lässä.
YHDEKSÄS KOHTAUS.
Edelliset. Frank (kantaen värirasiaansa toisessa kädessä ja
toisella sysäten edellänsä silimaalaria edellisestä näytöksestä).
FRANK.
Jos halu teill' on käydä jakohon,
Ammattiveli, herra, tässä on!
Pulistaan ruikuttaa hän ainiansa —
Kivetkin liikuttais se kovimmat —
Vaimostaan sairaast', urkupiipuistansa,
Jotk' kaiken päivää leipää vinkuvat.
Hänelle suokaa liikatavarat.
v. DANN.
Frank herra! Hän tääll' ylhääll' oli juuri.
Ja silloin hän jo lahjan sai;
Mut tarpeesensa on se kai
Vaan pisara, ja saantins' ei lie suuri.
No niin, hän suuremman viel' lahjan saa,
Kuitenkin teidän tähden. (Miehelle) Maalatkaa
Valmiiksi aita, sitten mielin määrin,
Te herra, hinta määrätkää,
Jos suurempikin, ei se ole väärin,
Puoleksi vaan sen tahdon ylentää.
Nyt työhön, aika on nyt tärkeää,
Nyt työnne tuottaa kasvun viljaisen voi.
SILIMAALARI.
Ah, armollinen herra, mulle on,
Mit' tunnen, ilmoittaa nyt mahdoton —
En teitä kyllin kiittää vaivainen voi.
v. DANN (raappien kiivaasti päätään). Rauhassa menkää, voideltu te En-voi Kuningas Mahdottoman valtion!