"Sun lempesi se onpi
Sun riemusi, siis mulle
Nyt lausu mik' on lempi?"
Hymyillen neiti siihen
Nyt vastaa: "ruhtinani
Ei tiedä sitä, kysyy:
Oi tietäisinkö itse!
Sen tiedän että muinoin
Ajassa lapsuuteni
Mun mielein oli aina
Kuin lumi vuoriloilla
Välissä maan ja taivaan,
Niin ratki rauhallinen,
Niin suojeltu, niin valkee,
Mut niinpä kylmä myöskin.
Vaan aurinko tuo armas,
Suloisen silmän säteet
Kun siihen sattui käymään.
Se aatoksiin ja tuntoin
Virroiksi suli silloin,
Vapaaksi päästen juoksi
Aloja, hälle ennen
Juur tuntemattomia,
Se lämpeni ja syntyi
Kuvastimeksi, josta
Sininen taivas loisti,
Ja maakin kukkinensa,
Ja jonka syvyytehen
Tuo sulo silmä kätkiin."
"Ja kenen, lausu neiti,
Tuo sulo silmä oli?"
Ei neiti vastannunna,
Hän päänsä loistavaisen
Vain painoi kepeästi
Olalle ruhtinansa.
Samassa tuulen henki
Lehahti lehdikossa,
Vavahtelivat lehdet,
Vavahtelivat varjot,
Ja neiden kiharoissa
Kuun loiste leimahteli.
Ja äänettömän hetken
Perästä taasen nosti
Ihana impi päänsä
Ja lausui: "kysellynnä
On paljon ruhtinani,
Mä kysyisin vaan yhtä,
Anoen vastausta:
Jo kahdesti oon nähnyt
Mä lehdon lehdistyvän
Ja kuivettuvan jälleen
Ja kahdesti vaan täällä
On ruhtinani käynyt.
Ja kuitenkin hän sanoo
Ilonsa, ainoansa
Tääll' olevan, no miksi
Hän tuleepi niin harvoin?"
Vavahti lehdon varjo
Ja ehkä sydämmenkin
Otsalla ruhtinan nyt;
Hän vastaukseks virkkoi:
"Nadeschda, vangittuna
Minua pidättävät
Nuo keisarkaupunkimme
Ilot ja huvitukset,
Ja sankarmaineen pyyntö."
Ihana impi lausui:
"Oon kahdesti vain nähnyt
Mä lehdon lehdistyvän
Ja kuivettuvan jälleen,
Ja kahdesti jo täällä
On ruhtinani käynyt.
Kun keisarkaupunkimme
Ilot ja huvit, häntä
Noin pidättävät, miksi
Hän tuleepi niin usein?"
Hymyillen, huokaellen
Nyt nuori ruhtinas noin
Saneli: "neitiseni,
Oi kuinka mielelläni
Mä viipyisin sun luonas
Mun kaiken ikän täällä,
Ja etsisin sun kanssas
Asunnon yksinäisen,
Kuin lintupari etsii
Kotoa lemmellensä.
Mut oi; sun tykönäsi
Mä salaa vaan saan olla.
Kaks pimeätä valtaa
Vihaavat onneani,
Mun veljeni on toinen
Ja toinen äiti onpi."
"Nimitti ruhtinani
Veljensä, vastustaako
Hän veljen menestystä?"
"Sä muistat, neiti, muistat
Suloisen ensikerran
Kun näimme toisiamme,
Ja sydämmemme yhtyi.
Hän oli silloin läsnä
Mun veljeni ja koska
Hän sinut keksi, syttyi
Poveensa himo hurja.
Siit' asti niinkuin haahmo
Hän kulkee rauhatonna
Kylästä kylään etsein
Sinua ainoata.
Nadeschda, jospa löytää
Sun piilosi hän voisi,
Ei ruhtinasi, eikä
Maailman kaiket vallat,
Ei tuonela, ei taivas
Olisi voimallinen
Sua hänen käsistänsä
Pelastamahan koskaan."