TEKMESSA.
Jo vuotta yhdeksää niin mennyt, ihmistä
Ei yhtään nähty, silloin laiva ilmestyi
Ja rantaan laski. Ruhtinas, jos aurinko
Nyt silmäin yötä hälventäisi säteillään
Ja meren, maan ja taivaan taas mä näkisin,
Sulompi ei se näky ois, kuin laivan tuon.
Eurysakesta huusin mä ja rantahan
Me ehätimme; Hellaan kieli helähti
Nyt korvihimme; monin kerroin autuas
Mä polvillani laivan vierus-vuorella
Rukoilin meille molemmille apua.
Se luvattiin. Ja nuorukainen hyppäsi
Jo laivan kannelle ja mua auttamaan
Sylinsä avas' — silloin, aivan äkkiä
Juur silloin laivan päämies laivan lykkäsi
Ja laski rannalta. Oi kuin Eurysakes
Nyt voitettuna raivosi, mä raivosin
Myös itse turhaan. Huusin aivan hurjana
Mä sekä taivaan armoa ett' ihmisten.
Ei vihdoin muu mun silmihini näkynyt
Kuin purje valkoinen vaan taivaan rannalla.
Kun sekin katosi, mä vaivuin vuorelle,
Ja tainnuksihin mennen kaikki unhotin.
En tiedä kuinka kauvan, hetken, päivänkö
Vai monta päivää viivyin tuossa tilassa.
Kun viimein toinnuin, sieluni kun selveni,
Ol' silmäin valo kyyneleihin sammunut
Ja kaiku vaan mun huutohoni vastasi.
LEONTES.
Ken sinut tuosta hädästäsi pelasti?
TEKMESSA.
Kun kylmään, nälkään nääntymässä olin jo,
Mun pelasti Faiakit saareen saapuneet.
LEONTES.
Se kummaa; sinne, jossa vuoteen yhdeksään
Ei kenkään käynyt, hätääsi he joutuivat.
TEKMESSA.
He kertoilivat Paros-salmen välillä
Ja Hellesponton kohdanneensa etelään
Menevän laivan. Sivutessa olivat
He äänen kuulleet laivasta näin huutavan:
Oi tähden jumalten, Foboinaan laskekaa.
LEONTES.
Tuo rukoilija varmaan ol' Eurysakes.
TEKMESSA.
Se tervehdyksens' oli mulle viimeinen.
LEONTES.
Ja tuota tottelivat miehet hurskaasti?
TEKMESSA.
He hurskaimpia ihmisiä olivat.
LEONTES.
Et siitä asti ole kuullut pojastas,
Et ryöstäjistään, etkä syystä ilkityön?