TEKMESSA.
En varmaan, mutta ellei petä luuloni,
On Menelaos matkaan saattanut sen työn.
LEONTES.
Mi syy ois häntä siihen voinut kehoittaa?
TEKMESSA.
Hän pelkäs että autiossa saaressa
Ois kasvanunna Aiaan suvun kostaja.
LEONTES.
En tiedä onko luulos tosi; ainakaan
Ei ollut ystävä sun poikas ryöstäjä.
TEKMESSA.
Eurysakes, oi poika, murhe äitisi,
Oi jos se lohdutus ois mulla, että nyt
Sun kuollut ruumiis heiluis meren aalloilla,
Tai märkäneisi jollakulla rannalla.
Mä haudan sulle tähän saareen kaivaisin
Ja haahmos siihen lepäämähän kutsuisin.
Mut ehkä elät nyt ja kaipaat kaikkea
Mik' elolle on arvoisaa; ehk' orjana
Sä julmain vihollisten pilkan alaisna,
Sidottu kahleisiin ja päivän puutteessa
Noin nuorna, toivotonna kuoloon ikävöit.
LEONTES.
Tekmessa, monet murheen muistot kätket sä
Sun olentosi yöhön; suru suurempi
Sun surujasi mua kohtais hetkenä,
Jon' oisi sylissäsi taas Eurysakes.
TEKMESSA.
Voi, täytynenkö sinuakin peljätä?
LEONTES.
Ei vaimo, ei! Mut jumaloilta rukoile
Sä äidinsydämmesi ahkeruudella
Pojalles pelastusta, hänen paluutaan;
Se on sun jalo, kaunis kutsumuksesi.
Jos pyyntös toteutuu, jos sulle sallimus
Eurysakeesi jälleen antaa hengissä,
Iloitse onnellisna, mulle murheet suo.
Nyt mene! nousee tuolla ilma ukkosen:
On myrsky läsnä.
TEKMESSA.
Poika, kotiin käykäämme.