LEONTES (Yksin.)
Hän menee. Säälisin vai kadehtisinko
Mä häntä. Ehk' on kumma tämä kysymys,
Kun kohtalonsa tunnen. Kysyn kuitenkin.
Hän murheita on määränsä jo kärsinyt,
On häneen käyneet kaikki nuolet kurjuuden,
Hän, elon katkeruuden pohjaan vajonnut,
Ei syvempään voi upota, vaan nousta voi.
Mut minä? No, ei huolta nyt! Eurysakes
Ei ole Salaminissa, ei saavukkaan
Hän tänne, jos hän vallassa on Atridin.
Mut vapisen ja tunnen veren' jäätyvän,
Kun mietin tehtävääni, jos mun isäni
Ja hänen kesken valtariita syttyisi.
Sä Diike, jonka alttarilla monesti
Mä olen uhrannut! Nyt ota uhrini.
Sen sulle pyhitän mä tällä rannalla,
Jonk' ovat vuoret vahvat niinkuin sääntösi.
Kaikk' ompi vaiheenalaista ja pettävää,
Vaan oikeus on muuttumaton ainiaan.
TOINEN NÄYTÖS.
(Sama seutu kuin viime näytöksessä.)
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Leiokritos. Rhaistes.
LEIOKRITOS.
Nään tuossa äsken valmistetun alttarin,
Ja tulen sytytetyn, uhriteuraan myös
Jo sidotun, kaikk' ompi varustettuna,
Poiss' on vaan uhraaja. Sä taannoin tähänkö
Leonteen jätit ynnä vaimon vierahan?
RHAISTES.
Juur tähän.
LEIOKRITOS.
Varmaankin se ompi poikani,
Jok' aikoo jumalalle jollekulle nyt
Taas uhrata. Hän outomainen, miettivä
Ja ylen hurskas näihin aikoin ollut on.
En tiedä mistä syystä, senpä tiedän vaan
Ett' enemmän kuin muu tää mua huolettaa.
Mut missä lie hän nyt?
RHAISTES.
Hän meidät nähnyt lie.
LEIOKRITOS.
Se meit' ei häntä näkemästä estäisi.