LEONTES.
Oi suuret jumalat! nyt loppui huoleni,
Jok' ilopäivää nuoruuteni pimitti
Ja sorti elon innon. Nyt se loppui siis.
Nyt kirkas tulevaisuus mua odottaa
Ja pitkä ikä, Moirain langan lupaama.
LEIOKRITOS.
Nyt vasta valtikkani mulle iloks on,
Kun saan sen jättää perinnöksi miehelle,
Jok' ymmärtää sen arvoa, kun havaitsen
Miten jo miellyttää se sua toivossa.
Sä ennen olit kylmä; valtaa, kunniaa,
Noit' elon kultalahjoja, sä halveksit.
Nyt onnellinen olen, täys' on toivoni,
Kun onneni myös sinä tunnet, tahdot myös
Siin' osaa ottaa.
LEONTES.
Nyt siis olet kuningas;
Ja oikeutta Salaminin hallintoon
Ei kellään ole suurempaa kuin sulla on.
LEIOKRITOS.
Viel' elää Teukros entis-suvun sukua,
Mut hältä puuttuu ystäviä, voimia.
LEONTES.
Jos tuliskin hän sotajoukkoineen, mi siis?
Miekalla oikeutta miekan vastataan,
Muut' oikeutta ei oo hällä. Telamon,
Isänsä, hänet hylkäs jo ja vihassaan
Pois ajoi kodistansa, Salaminista.
Hän miekkaan vaan ei oikeuteen luottaa voi.
Ken häntä pelkää?
LEIOKRITOS.
Sua siis Eurysakes
Peloitti oikeudellansa valtikkaan?
LEONTES.
Ol' oikeudessansa voima verraton.
LEIOKRITOS.
Niin, jos se oisi tunnustettu, muuten ei.
LEONTES.
Se kiellettynä kauheampi ollut ois
Mun silmissäni.
LEIOKRITOS.
Nyt sä lasket leikkiä!