HAAKSIRIKKOINEN.
Maan tämän lapsi, nuorukainen, olet myös,
Siis polves notkista ja kiitä armoa
Zeus jumalan, kun pelastajakseni on
Sun valinnut ja ensimmäiseks kaikista
Sun kuningastas tervehtimään maassansa.
LEONTES.
Mahdollisuus nyt liekkö rajans' au'aissut,
Mahdottomuuden vallan vienyt, koska nyt
Voi tapahtua mik' ei ennen saattanut?
Vai valtikkansa kadottanut tuoni lie,
Ja haamunsa taas päässeet ruumiillisesti
Vaeltamahan elävinä kuoltuaan?
HAAKSIRIKKOINEN.
Puhettan' etkö ymmärtänyt koska noin
Sä vaivut aatoksiin, ja etkä riemuitse,
Vaikk' olet jälleen saanut oman kuninkaas?
LEONTES.
Hän Aiaan näköinen on, sanoi isäni,
Ja oma kielensä, kun taannoin tunnoton
Hän uneksien näki äiti raukkansa
Luodolla seisovan, ja vihanvimmansa
Ja avunhuutonsa, ne kaikki yhtehen
Tekmessan kertomuksen kanssa sopivat.
Ei! mahdotonta! Kuollut on Eurysakes,
Ei kuolo heitä saalistaan. Jos miekkani
Juur heti huolet päättäisi ja pettäjän
Nyt rangaisisi rohkeasta valheestaan!
(ääneen)
Maan tämän kuningas siis olet, sanot sä,
Mik' ompi nimes.
HAAKSIRIKKOINEN.
Vieras tahi orja vaan
Sä lienet tässä maassa, joll'et tietäne
Mut kysyt, kuinka Aiaan poikaa kutsutaan.
LEONTES.
Mitenkä taidat todistaa ett' olet hän?
HAAKSIRIKKOINEN.
Sen todistavat kasvoni. Ei unhota
Zeus hallitsija-sinettiään istuttaa
Otsalle kuninkaaksi syntyneen.
LEONTES.
Ei vaan
Se otsan merkki aina riitä, jos niin ois,
Mun myöskin kuninkahan pojaks tuntisit.
HAAKSIRIKKOISEN.
Siis olet vieras täällä niin kuin arvasin.
Jos totta puhut sä, jos juoksee suonissas
Niin jalo veri, terve, terve meille siis!
Kuin tuntee nuori kotka, vuoren kasvatti,
Veikkonsa luonnon, lento-tavan rohkean,
Niin toisiamme tuntekaamme, auttakoon
Siis toinen toistaan. Työhön kiinni käykäämme!
Mult' ihmiset ja aallot vaatteet ryöstivät
Ja alastonna seison valtakunnassani.
Se sopimatont' on. Siis linnaan kiiruhda
Nyt pian Aiaan entisehen asuntoon,
Ja käske linnan ja sen aarteen hoitajaa
Lähettämähän mulle kaikkein kauniimman
Ja kallihimman asepuvun isäni.
Myös tulkoot orjattaret mua huuhtomaan
Ja voitamahan, että suolavedestä
Noin jähmettynyt ruumiini taas virkistyis.
Mua sitten seuraa kansan kokouksehen,
Ja katso silloin, ainoastaan sanoissa
Olenko Aiaan poika, täällä kuningas.
Sä katso saaren harmaapäitä urhoja,
Jotk' ovat nähneet isäni. Jos eivät he
Mun nähden riemukyyneleitä vuodattais,
Ois pettääksensä maininnut mun äitini
Nimeä Aiaan, Salaminin urhot ois
Mua suotta muinoin kilvillänsä kantaneet.
LEONTES.
Nyt kaikki yhdistyy sen todeks näyttämään,
Jot' olen peljännyt ja jot'en kuitenkaan
Voi estää. Mutta vielä keinon käyttänen,
Ennenkuin kokonaan mä jätän toivoni.
Sokea vaimo tulee tuolla.