LEONTES.
Nöyrä olet nyt, mut et
Niin ollut kun sä äsken joukon ärsytit
Mun miehiäni vastaan.
EHAISTES.
Älä rangaise
Mua, paljaast' erehdyksestä vaan rikkonutta!
Sun ken ois tuossa puvussasi tuntenut?
Mä hämärässä siksi vihamieheksi
Sun luulin, joka isäs valtaa uhkailee.
Mä kuninkaani käskyä vaan tottelin
Kun tappelin. Mut kas, nyt heitän aseeni
Ja aseetonna makaan tässä kerjäten
Sult' armoa.
LEONTES
Pois! Kovin kallis miekkan' on
Sun rangaistukseen käyttää, mene aseitta
Ja häpeätäs todista.
(Kääntyy pois).
RHAISTES.
Tok' henkeni
Lahjasta ota vasta-lahjaks teräs tää.
LEONTES.
Kyykäärme, mua pistit; kiitos Zeusille,
Voin vielä kostaa.
(Lävistää Rhaisteen.)
RHAISTES (kuolemaisillaan.)
Koston jumalattaret!
Oi syy on teidän että petti teräksein.
Elossa teidän, teidän kuolossakin oon.
(Kuolee.)
LEONTES (istuen kivelle.)
On haavoitettu rintain, silmät hämärtää,
Yön pitkän ennustava vieras ilmestyy.
Nyt Diike valmis uhris on ja veressään
Se alttarillas lepää kohta vaivoistaan.
Oi kuolon suloisuutta koska viimenkin
Se oikeuden kilvoittajan palkitsee!
Mit' oisi mulle valtikka, mi nuoruuden
Ja rakkauden riemu tiedon rinnalla,
Ett' yhteyteen pääsen jumalattaren,
Sen, jolle henken' olen alttiiks antanut?