-. Kuulkaa, sanoi hän, hevosien askeleita ja ääniä. Taas pakenevia rakuunoita! Nyt suistumme selvään turmioon.
— Olisiko se mahdollista, sanoi huovi, vakuuttivathan vangit niin selvään, ettei ketään enää ole tulossa.
— Poistukaamme tieltä; sanoi Gertrud päättävästi. Tuossa sakeassa metsikössä voimme olla piilossa siksi kun he ovat ratsastaneet ohitse, ja hän laskeutui alas rattailta.
Yhä selvemmin ja selvemmin kuului hevoskavioiden töminä rapasella tiellä, aseiden helinä ja läheneviä ääniä.
Nopeasti saatettiin hevonen ja rattaat niin kauas metsään kuin mahdollista, ja nuo kolme matkalaista piiloutuivat niiden taakse tuuheiden puiden suojaan. Muutama silmänräpäys ja ensimmäiset ratsumiehet ilmestyivät tien mutkassa. Siinä oli ne sotilaat, jotka Antonio oli saanut Stolpelta ajaaksensa Gertrudin ryöstäjiä takaa.
Ratsujoukko ajoi kovaa ravia, ja rankkasade ei juuri kehoittanut heitä katselemaan ympärillensä.
— Omaa väkeä, sanoi huovi iloisesti, he ajavat pakenevia takaa!
Ja heiluttaen hattuansa riensi hän ulos metsiköstä.
— Halloh!
— Kuka siellä, kysyi Yrjö Niilonpoika, ja ratsujoukko seisahtui kuten käskystä.