Samaan aikaan kuin saattojoukko läksi linnasta Munkkilähteelle, istuivat Gertrud ja Antonio Katarina-rouvan luona. Kun kirkonkellojen kumea ääni alkoi kaikua, värisytti kylmä väre läsnäolevia.
— Jumala olkoon heille armollinen, parkasi Katarina-rouva, se on jotakin kauheaa, tuskin voisin sitä katsella.
— Kalliisti ovat saaneet maksaa unelmansa ja erehdyksensä, sanoi Antonio ja loi säälivän katseen Gertrudiin, joka oli tullut aivan kalpeaksi. Vaan toivokaamme me, jotka olemme ulkopuolella asioiden juoksua, että verisestä sadosta kasvaa rauha, turvallisuus ja yhtäläiset oikeudet ylhäisille ja alhaisille.
— Amen, niin tapahtukoon, toisti Katarina-rouva.
* * * * *
Tuskalliset olivat viime päivät olleet linnan herroille, yhtä pitkäveteiset ja ahdistavat olivat ne myös olleet Laurentius Ericille, joka venyi Katarina-rouvan kellarissa, jännityksellä odottaen pelastusta ja vapautusta. Monenlaiset epäilykset kalvoivat hänen mieltänsä. Pitäisikö Antonio lupauksensa ja pysyisikö Katarina-rouva vahvana loppuun saakka? Kun sitte herttuan ratsumestari oli tullut taloon asumaan, oli varovaisuus vielä enemmän tarpeen. Ainoastaan yöllä ja vähäksi ajaksi uskalsi hän tulla ylös käytävästä rukoushuoneesen lämmitelläksensä, sillä käytävässä oli kostea ja kylmä.
Antoniolta oli Katarina-rouva saanut tietää, miten innokkaasti Kaarlo antoi etsiä kadonnutta lähettilästä. Ja kun tuomio oli julistettu, silloin huomasi Laurentius Erici selvästi, mikä kohtalo häntäkin odotti, jos hän joutuisi herttuan käsiin. Jokapäiväisissä kanssapuheissa hän innokkaasti ylisteli Katarina-rouvaa, kehuen hänen alttiiksiantavaisuuttaan, verraten sitä marttyyrien töihin ja antaen hänelle absolutsionin tai päästön kaikista synneistä.
Kun Katarina-rouva samana päivänä, jona mestaus oli tapahtunut, meni Laurentius Ericiä tapaamaan kertoen hänelle päivän tapahtumista, sanoi tämä päättävällä äänellä:
— Nyt ei ole enää vitkastelemista. Vielä tänä yönä täytyy minun lähteä. Nämä hirmutyöt ovat herättäneet niin suurta kammoa ja niin kiihoittaneet ihmisten mielikuvitusta, etteivät ne jouda muita asioita ajattelemaankaan. Tyttäreni, hanki minulle vahva köysi, ja hiukan ruokavaroja, ja minä tahdon paeta kaupungista.
Katarina-rouva teki kuten käsketty oli. Puolen yön aikana läksi pater liikkeelle, otettuaan jäähyväiset Katarina-rouvalta ja toivotettuaan hänelle siunausta kaikilta pyhimyksiltä.