— Totta kaiketi.
— Se summa on oleva Teidän, jos vielä tänään viette minut maihin
Koiviston tienoille?
Isännän silmät loistivat.
— Paljon saan tehdä työtä ennenkuin ansaitsen niin paljon rahaa.
Myös vanhuksen eiliset seuralaiset olivat lähestyneet puhujia. Ne olivat rohkeita, karaistuja miehiä, joiden piirteet olivat ahavoituneet ja ruskettuneet alituisesta oleskelusta tuulessa ja merellä. Niistä oli paterin ehdotus sangen miellyttävä. He innokkaasti kehoittivat matkaan.
Pater Laurentiuskin pysyi päätöksessään. Luja tahto ilmeni hänen kasvonjuonteissaan ja ihmetellen katseli saaren vanhus tuota synkkää, kolkkoa muukalaista, joka ei kammonnut luonnonvoimienkaan raivoa ja joka pysyi aina tyynenä, niinkuin hän olisi ollut erityisen kaitselmuksen suojeluksessa.
Luja tahto tempaa mielet mukaansa ja tekee ne itselleen alamaisiksi.
Samaten kävi tässäkin.
Isäntä nousi päättäväisesti.
— Olkoon menneeksi. Varustautukaa matkaan.
Mestari Didrik suostui vaieten tuumaan.