— Siinä et liene niin väärässä. Sitä olen kauan aavistellut. Katarinan olento on viime aikoina muuttunut oudoksi, hän välttää seuraa, oleskelee enimmiten yksinänsä, ja hänen kellertyneet, vahankaltaiset kasvonsa ja eloton katseensa todistavat paastosta ja yövalvomisesta. Eihän hän kuitenkaan liene suostuvainen jättämään silmäteräänsä Gertrudia tuon puolalaisen seikkailijan syliin, jota hän tuskin tunteekaan?
— Sinä et tiedä, isäni, mihin uskonnollinen fanatismi ja into voi saattaa ihmisen. Kaikki mikä muuten on arvokasta, ystävyys, perheelliset siteet, isänmaa, ne eivät merkitse mitään semmoisen yksilön silmissä. Tämä seikka saattaa minut sangen rauhattomaksi.
— Herrojen ja muukalaisten valta on pian lopussa. Janecki ei kohta merkitse täällä mitään.
— Vaan jos ei niin tapahdu? kysäsi Antonio.
— Ole huoletta, tämänpäiväinen näytös oli ensimmäinen, kohta seuraa toinen, ja kun sopiva tilaisuus ilmaantuu, silloin ryhdymme me sitä jouduttamaan. Siinähän se viisaus onkin, että tiedämme, milloin on toimittava, milloin ei. Vaan hiljaa, vieraat tulevat, heittäkäämme surut ja ottakaamme iloinen muoto.
Vieraat alkoivatkin saapua. Ne olivat kaupungin varakkaimpia porvareja, jotka joko omilla laivoillaan kävivät kauppaa ulkomailla tai myös harjoittivat voittoisaa vaihtokauppaa talonpoikien kanssa. Ruuth, Stråhlmann, Juusten olivat pormestarin vanhoja tuttuja ja kasvinkumppania. Koska Hannu Thesleff, joka vasta pari kolme vuotta sitte oli muuttanut kaupunkiin ja sitte meni naimisiin Katarina Stråhlmannin, piispa Juustenin tyttären tyttären kanssa, ei vielä ollut oppinut maan kieliä, käytti pormestari puhutellessaan vieraitaan saksankieltä.
Pormestarin rouva ilmestyi ovelle ja pyysi vieraita ruokahuoneesen. Siellä oli pitkä pöytä katettu, sen keskellä komeilivat lasimaljassa Antonion tuomat hedelmät ja astiassa, jossa jääpalasia uiskenteli, oli kapeissa pitkissä ruukuissa Reinin viiniä eli "renskaa", kuten sitä kaupungin murteella nimitettiin.
Gertrud istui Katarina-tädin ja pormestarin rouvan vieressä, ja pormestari antoi usein katseensa kiintyä nuoreen tyttöön, joka hänestä tänä päivänä näytti vielä hempeämmältä ja miellyttävämmältä kuin ennen.
Antonio kertoi matkoistansa ja havainnoistansa, ja vieraat, joista moni oli käynyt muissa maissa, ottivat vilkkaasti osaa kanssapuheeseen. Myös päivän tapauksiin luisui puhe ja tulevien päivien tapahtumista laskettiin arveluja. Kuitenkin olisi terävä syrjästä katsoja helposti huomannut, että melkein kaikkien mielessä piili ajatuksia, joita he joko pelkäsivät lausua tai toivoivat toisen ensin lausuvan.
Kun varsinainen ateria oli lopussa, vetäytyivät pormestarin rouva, Katarina ja Gertrud sisähuoneisiin, vaan pormestari ja hänen vieraansa jäivät vielä pöydän ääreen istumaan.