— Te puhutte kuin pappi. Herttua on valinnut omituisen lähettilään.
— Kuka takaa, etten minä ole pappi? Vaan asiaan, minä vaadin vastausta.
— Sen olette saava, ja pormestari Bröijer kohosi istuimeltaan ja luotuaan tutkivan katseen pöydän ääressä istuviin, jatkoi hän:
— Ilmoittakaa hänen ruhtinaalliselle armollensa, että Viipurin porvarit melkein kaikki tahtovat pysyä evankelisessa opissa, Upsalan kokouksen päätöksessä ja siinä, mitä Söderköpingissä on säädetty. He toivovat voittoa hänen ruhtinaallisen armonsa aseille ja vihaavat muukalaisten valtaa. He ovat valmiit tottelemaan hänen ruhtinaallisen armonsa käskyjä, kun vaan olosuhteet sen myöntävät.
— Se on hyvä, sanoi muukalainen, ja hänen jäykät piirteensä saivat lempeämmän ilmeen, suosiollinen mieliala on kiitettävä ja vakuutus valtiollisissa ja uskonnollisissa asioissa samaten. Vaan mitä on vakuutus, joka ei osotaikse töissä? Ovatko Viipurin porvarit valmiit uhraamaan ja uskaltamaan jotakin yhteisen asian puolesta?
Pormestari loi taas tutkivan katseen läsnäoleviin, vaan nämä olivat vaiti ja katselivat nolosti eteensä. Hän jatkoi hiukan epäröiden:
— Hänen ruhtinaallinen armonsa suvaitkoon punnita asemaamme. Me itse, meidän omaisuutemme, vaimomme ja lapsemme olemme linnan isännän ja huovien vallassa, kätemme ovat sidotut.
— Hänen ruhtinaallinen armonsa on kaikki punninnut ja aprikoinut. Hänen aikansa on täpärällä, tärkeät asiat vaativat häntä Ruotsiin. Maa polttaa hänen jalkojensa alla, ei ole hänellä halua monta viikkoa venyä tämän kaupungin edustalla. Hänen vaatimuksensa on selvä ja yksinkertainen: avatkaa portit ja laskekaa väkemme sisään. Arvaan ajatuksenne. Te pelkäätte yrityksenne ennenaikaista ilmitulemista ja herrojen kostoa. Vaan ennemmin tai myöhemmin on kaupunki kuitenkin joutuva herttuan haltuun, ja ankarasti on hän Suomen herroilta vaativa sen veren, jota he ovat uskaltaneet vuodattaa. Suuria asioita ei saada toimeen epäröimisellä ja heikkoudella, siihen tarvitaan voimaa ja tarmoa, sama laki vallitsee historiassa kuin luonnossa, ukkoissää puhdistaa raskaan ja painavan ilman, vaan murskatut puut ja palavat ladot ovat myös sen seurauksia.
— Vaaditteko nyt ratkaisevan vastauksen?
— En. Kolme päivää antaa hänen ruhtinaallinen armonsa aikaa, vaan enempää ei. Hän on sangen ärtyisellä päällä ja vähinkin vastustus saattaa hänet vihan vimmaan. Kolmen päivän perästä saavun takaisin ja sitte olkaa valmiit. Jo huomenna menee Pietari Stolpe väkensä kanssa yli salmen, saartaa kaupungin myös Pantsarlahden puolelta ja sulkee tiet Venäjälle ja Inkeriin. Hyvästi! Jääkää rauhaan!