— Poikani on viaton, vastasi Antonion isä lyhyesti.
— Hän loukkasi ensin Janeckia turhasta syystä. Hän kuunteli salaa keskustelua, kirkuivat upseerit. — Hän on vangittava!
Antonio oli vaiti eikä puhunut sanaakaan. Keskustelu asiasta teki häneen tuskallisen vaikutuksen, koska Gertrudin nimi oli siihen sotkettu.
Kurki oli kahdella päällä.
— Arvid Tavast ratkaiskoon asian, sanoi hän viimein, poikanne on vietävä linnaan, onhan hän siellä turvassa. Ivar Tavast saattaa hänet sinne, kaksi huovia seurueestani menköön mukaan.
Hiukan hoiperellen astui Tavast Antonion luo.
— Miekkanne, herra tohtori, te käytätte sitä liian hyvin! Seuratkaa minua!
— Hyvästi, isäni, sanoi Antonio kovasti, niin että kaikki kuulivat.
Vaan poistuessaan kuiskasi hän hiljaa: nyt on aika toimia.
Ratisten avautuivat kaupungin ja sitte linnan portit, kun Ivar Tavast oli antanut tunnussanan. Ja ratisten ne taas sulkeutuivat heidän jälkeensä.
Ivar Tavast jätti Antonion huovien huostaan ja meni isäänsä etsimään.
Hän tapasi tämän huoneessaan keskustelussa Laurentius Ericin kanssa.