Synkkä hiljaisuus syntyi. Viimein sanoi Stråhlman välttäen pormestarin katsetta:
— Se on uhkarohkea yritys, keskellä päivää sitäpaitsi. Meidänhän tuli odottaa kolme päivää.
Pormestarin otsa painui punaiseksi ja hän vastasi kiivaasti:
— Peräytyminen on mahdotonta. Arpa on langennut. Jollette tahdo auttaa minua, pysykää poissa! Jos yritys ei onnistu teidän vastahakoisuutenne tähden, pakenen minä herttuan leiriin. Mutta en tahtoisi olla teidän sijassanne, kuu herttua kulkee voittajana kaupungin portista sisään, se tapahtuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, sillä ei vielä kuulu Sigismundin apujoukkoja. Jos kaupunki sitte joutuu ryöstön alaiseksi, vaimonne ja lapsenne rääkättäviksi, syyttäkää itseänne, minä pesen käteni. Te olette niin tahtoneet.
— Älä kiivastu, Herman, sanoi taas Stråhlman, ennen tai myöhemmin se on kuitenkin tapahtuva. Lienet kenties oikeassa. Miten olet asian suunnitellut?
— Oletteko kaikki samaa mieltä ja lupaatteko apua?
— Sen lupaamme, kaikui kuin yhdestä suusta.
— Kuulkaa siis! Aksel Kurki, kuten tiedätte, otti haltuunsa porttien avaimet. Mutta Vesiporttiin on vielä toisetkin, jotka teetettiin joku vuosi sitte, ja ne ovat tässä.
Ja pormestari otti kaapista kaksi suurta hiukan ruostunutta avainta ja asetti ne pöydälle.
— Siinä taikakeinot, jotka murtavat linnan herrojen vallan.