Hetki, jonka pormestari melkein sattumalta oli valinnut, oli sopivampi kuin edeltäkäsin olisi voinut aavistaakaan. Melkein koko kaupunki uinaili. Kaduilla oli vielä painavampi kuin sisällä. Aurinko kuumensi rakennuksien seiniä, tiili- ja turvekattoja. Kamomilla tuoksui väkevästi pihoissa ja kadunsyrjissä, kärpäset surisivat yksitoikkoisesti. Ei tuulenhenkeäkään, joka olisi vähän virkistyttänyt. Porvarit nauttivat päivällisunta kotonansa, samaten useimmat upseerit, sillä juominkeja oli kestänyt aamupuoleen yötä. Väsyneinä valvomisesta ja aamupuolella toimitetuista askareista, hakivat he lepoa, jaksaaksensa yöllä toimittaa vahtipalvelusta. Samaten huovit, ei hekään voineet varoa hyökkäystä keskellä päivää, yöllähän herttua luultavasti koettaisi, jos koettaisi. Borkhardtkin istui unenhorroksissa penkillä ravintolansa edustalla ja ajeli pois kärpäsiä, jotka sateen edellä häntä kiusasivat, ja kummeksi, mihin se pormestari nyt taas kulkee tuommoinen viitta yllään. Huovien hevoset, jotka aukeilla paikoilla vallin vieressä olivat laitumella, seisoivat uinaillen korvat norpallaan, välistä epäkehaten haukaten jonkun heinäkorren.
Luultavasti Karjaportinkin huovit nauttivat makeaa päivällislepoa, sillä muuten olisi vaikea ymmärtää, miten Pietari Stolpe keskellä päivää heidän huomaamattansa voi viedä seitsemän lipullista jalkaväkeä Vesiportille, kulkien pitkin kapeankapeaa kaistaletta meren ja vallin välillä [nykyinen kalaranta]. Vesiportti oli nimittäin pohjanpuolisessa vallissa Rinkiportin ja Karjaportin välillä.
Samaan aikaan kuin Pietari Stolpe nopeasti, vaan hiljaa marssitti väkensä Vesiportille, hiipivät ne kymmenen porvaria, jotka olivat sitoutuneet tuohon uhkarohkeaan yritykseen, kenenkään huomaamatta eri tahoilta samaan suuntaan. Muutamat heistä saapuivat hiukan ennemmin ja rupesivat keskusteluun huovien kanssa. Pormestarikin saapui paikalle. Yhtäkkiä antoi hän sovitun merkin, porvarit hyökkäsivät huovien kimppuun, ja ennenkuin nämä ennättivät tehdä vastarintaa, olivat he sidottuina.
— Jos vaan huudatte, olette kuoleman omat, sanoi pormestari.
Ainoastaan yksi huovi, joka oli tehnyt tarmokkaasti vastarintaa, sai suuren haavan käsivarteensa, josta runsaasti vuoti verta.
Vesiportti oli kuten muutkin portit oikeastaan muurin leveyden pituinen holvikäytävä, jonka molemmissa suissa oli raskaat rautaiset ovet.
Pormestari pisti avaimen etumaiseen, se avautui ratisten, hän riensi toiselle, sekin ponnahti auki ja sen takana näkyi pitkä jono jalkaväkeä, joka silmänräpäyksessä hyökkäsi kaupunkiin.
Sotaväen rivissä tuli myös Pietari Stolpe.
— Missä on pormestari Bröijer, sanoi hän, päästyään portista sisään.
Pormestari astui esiin.