— Greve, huusi hän puolan kielellä, älä jätä minua!
— Voin odottaa sinua sen ajan, jonka tottunut ratsastaja tarvitsee pannaksensa satulan hevosen selkään. Kauemman en!
— Siinä on kylliksi, sanoi Janecki ja poistui akkunasta.
Siirtykäämme hetkeksi Katarina-rouvan taloon.
Samaan aikaan kuin pormestari Bröijer avasi portin herttuan väelle ja kaupungissa taisteltiin, oli täälläkin tapahtunut sangen merkillisiä seikkoja.
Jo varhain aamulla saivat Gertrud ja Katarina-rouva tiedon Antonion vangitsemisesta, Antonion äiti kävi itse suruansa valittamassa ja kertoi myös syyn kaksintaisteluun, vaikkei täydellisesti.
— Minun tähteni on hän siis joutunut vankeuteen, arveli Gertrud aavistaen asian todellista laitaa.
Päivä kului yksitoikkoisesti. Katarina ompeli ahkerasti korko-ompelusta, välistä puoleksi suruvoittoisesti, puoleksi hellästi katsellen Gertrudia, jonka kalpeat piirteet olivat saaneet kärsivän ilmeen.
Janeckia ei näkynyt. Hän pysyttelihe huoneessaan eikä tullut päivällisellekään, vaan aterioitsi yksinään. Aamupuolella kävi mestari Bilangh hänen luonaan viipyen siellä kauemman aikaa. Gertrudista tuntui helpoitukselta, ettei tarvinnut nähdä puolalaista, jota hän oli alkanut vaistomaisesti pelätä.
Päivällisen jälkeen istuutui Gertrud linnanpuoleisen akkunan ääreen ja ajatteli Antoniota. Ainoastaan kiven heitto oli väliä, kapea katu, valli ja salmi, vaan kuitenkin eroittivat ne luoksepääsemättömästi molemmat rakastavat.