Gertrud vaikeni ja peräytyi huoneeseensa. Janecki seurasi. Hän riensi akkunan luo, avasi sen ja huusi Grevelle, että hän odottaisi hetkisen.
Sitte kääntyi hän taas Gertrudin puoleen.
— Lähdönhetki on käsissä. Vielä kerran, Gertrud, seuratkaa minua!
Gertrud viittasi kieltävästi ja käänsi pois päänsä.
— Jos tahdot tai ei, kirkasi Janecki intohimoisesti, minun olet kuitenkin.
Ja ponnistaen kaikki voimansa, tarttui hän terveellä kädellään
Gertrudiin ja alkoi viedä häntä alas portaista.
Gertrud päästi kimakan tuskan huudon. Tämä huuto herätti Katarina-rouvan horroksista ja saattoi hänet tulemaan ulos rukoushuoneestaan.
Janecki huomasi ensiksi Katarinan.
— Johan Te olette hänet minulle puoleksi luvannut, virkkoi puolalainen. Nyt vien hänet.
— Onko se totta? Pelastakaa minut! Pelastakaa! huusi Gertrud.