— Onko nyt kaupungissa kaikki rauhallista?
— On, niin paljon kuin minä voin huomata. Herttuan väki vallitsee kaikki tärkeimmät paikat.
Vastustamaton halu syttyi Antoniossa päästä pois tästä ahtaasta luolasta kaupunkiin, vapauteen.
Pater arvasi Antonion ajatukset. Hänen ohuet huulensa vetäytyivät hymyyn ja hän jatkoi seuraten hetken synnyttämää päätöstä:
— Kappale maailmanhistoriaa näytellään täällä tänään. Me olemme myös siinä näytelmässä osallisia, vaan me kuulumme vastakkaisiin leiriin.
Antonio kuunteli huomaavaisesti tajuamatta, mihin pater aikoi tulla.
— Te olette nuori, oppinut, teissä on intoa ja tarmoa. Älkää luulko, että Te olette minulle aivan tuntematon, minun virkaani kuuluu pitää huolta ihmisistä ja heidän toimistansa. Te olette opiskellut Bolognassa ja Alamailla.
Antonion kasvot osoittivat hämmästystä, vaan pater jatkoi levollisesti:
— Teillä on ne ominaisuudet, joita tarvitaan kohotaksensa arvossa ja mahtavuudessa. Vaan siihen tarvitaan vielä muutakin, mahtavaa suojelusta. Ruvetkaa kuningas Sigismundin palvelukseen, ja minä lupaan teille nopeaa ylennystä. Me tarvitsemme juuri nuoria voimia. Älkää luulko, että taistelu on vielä tähän loppunut. Toisella puolella Suomenlahtea sitä jatketaan, ei niin lahjoiteta pois kruunun kalliimpia helmiä.
— Sigismundin valta on lopussa, sanoi Antonio kuivasti, vankihuoneessa ovat Ruotsin valtaneuvokset, jotka hänen asiaansa ajoivat, enkä sitäpaitsi luule mitään onnea hänen hallituksestansa Suomelle koituvan. Ainoastaan herttua Kaarlo voi tässä maassa palauttaa järjestyksen ja estää sitä joutumasta alituiseksi taistelutantereeksi aateliston vallanhimon ja Sigismundin käännytyskokeiden tyydyttämiseksi. Minä tahdon isänmaani hyvää, enkä voi siitä luopua, te olette muukalainen, ettekä voi käsittää sitä tunnetta.