— Kyllä, sanoi pater ja alensi äänensä kuiskeeksi. Kuten ennen kalliot korvessa antoivat vettä, samoin on pyhällä kirkolla vielä keinoja, joilla se vie uskolliset puoluelaisensa vaikka kallioiden läpi. Vannokaa, ettette kenellekään ilmoita, mitä tänä päivänä saatte nähdä, ja minä vien Teidät kaupunkiin, vapauteen muutamassa hetkessä.
Antonio mietti. Voisiko hän luottaa jesuitaan? Tiesikö tämä jonkun salaisen käytävän? Sitte muisti hän äkkiä Gertrudin. Kaikki epäilykset haihtuivat silmänräpäyksessä. Reippaasti ojensi hän kätensä paterille:
— Kunniasanallani lupaan sen. Siihen voitte luottaa.
— Hyvä, sanoi pater. Kuulkaa siis. Juuri tästä huoneesta, jossa olette viettänyt viime kuluneen vuorokauden, johtaa salainen käytävä kaupunkiin.
Antonio oli useasti kuullut puhuttavan semmoisesta käytävästä. Poikana ollessaan oli hän isältään kysynytkin sitä, vaan saanut kierteleviä vastauksia. Kaupungissa oli liikkeellä kaikenlaisia huhuja, ei kukaan kuitenkaan voinut antaa siitä täsmällisiä tietoja. Huhu aina asetti käytävän yhteyteen vanhojen luostarien kanssa.
— Vielä yksi kysymys. Kuka omistaa toisen talon Saksalaiskadun varrella torilta Karjaportille päin lukien?
— Tätini Katarina Bröijer, vastasi Antonio.
— Accipio omen [hyvä enne], vastasi pater, ja hänen piirteensä kirkastuivat. Pyhimykset suojelevat minua.
— Käytävä alkaa vasemmanpuolisesta seinästä, jossa näette sileämpiä lohkareita, jatkoi pater ja valaisi lyhdyllään kysymyksessä olevaa seinää. Ristit osoittavat käytävän suuta.
— Minä olen huomannut nuo sirotekoiset ristit, luulin jonkun olevan siinä haudattuna.