— Kyllä, siinä onkin salaisuus haudattuna! Vaan toimeen! Arvid Tavast voi millä hetkellä hyvänsä lähettää minua hakemaan, hän on kuin häilyvä ontto ruoko, mikä joka hetki tarvitsee tukevaa kättä.
Ja pater kiiruhti ovelle kuuntelemaan, josko vanginvartija palaisi.
Vaan kaikki oli hiljaa, ei mikään häirinnyt yksitoikkoisuutta.
Kuten vanha munkki oli neuvonut, pisti pater väkikangen pään pyöreään reikään kivien kolossa. Hän painoi kaikin voimin, kivet alkoivat irtaantua, hiekkaa ja kalkkisekoitusta karisi maahan, vitkaan, vaan nähtävästi liikkuivat sileät lohkareet ruostuneilla, kiveen upotetuilla saranoilla, ja Antonion suureksi hämmästykseksi aukeni ennen läpinäkymättömään seinään aukko, josta täysikasvuinen mies voi helposti kömpiä läpi.
— Astukaa ensin, herra tohtori, sanoi Laurentius Erici.
Hiukan vitkastellen teki Antonio, kuten hänen oppaansa käski. Häntä kammotti astua pimeään, outoon käytävään muukalaisen, tuntemattoman miehen seurassa. Vaan kiihkeä halu tavata Gertrudia saattoi hänet karkoittamaan kaikki epäilykset. Mitä voisi jesuita tehdä hänelle? Olihan hän nuorempi ja väkevämpi, ja ajoihan herttuan uhkaava valta jesuitaa pakenemaan millä tavalla hyvänsä. Ainoa pelättävä oli se, että jesuita sulkisi hänet käytävään, johon harvoin kukaan ihminen osui, vaan sehän voi tapahtua vasta käytävän toisessa päässä ja Antonio päätti olla varuillansa, jos jesuitalla ollenkaan olikaan semmoisia aikeita. Hänen suljetusta, kalpeasta naamastaan oli mahdoton lukea hänen ajatuksiaan.
Rohkeasti kiipesi Antonio käytävään. Pater seurasi vitkastelematta. Hän asetti lyhtynsä käytävän laattialle ja sulki kivet rautapultin avulla. Ja niin hyvin liittyivät ne toisiinsa, että äkkinäisen oli mahdoton aavistaa mitään ulospääsöä siinä kohdin.
Kostea ja ummehtunut ilma vallitsi käytävässä, seinät, laattia ja pohja olivat suurista lohkareista, ja koko käytävä niin korkea, että Antonio ja pater voivat siinä seisoa päätänsä notkistamatta. Kivet olivat limaiset ja liukkaat, kosteus virtasi kaikkialla, ja täytyi kulkea hyvin varovaisesti, ellei tahtonut kompastua. Vaan aukon kohdalla näkyi käytävä jatkuvan linnaan päin.
— Mihin vie tuo pääkäytävä, kysyi Antonio.
— Johonkin huoneeseen linnassa. Sitä en tarkemmin tiedä. Rautaovi on käytävän päässä, ja avaimet ovat linnan isännän hallussa.
Molemmat alkoivat varovaisesti kulkea pitkin käytävää kaupunkiin päin. Sangen lyhyen vaelluksen jälkeen, astuttuansa ensin portaita myöten, jotka veivät alaspäin, sitte tasaista pohjaa myöten salmen alla, saapuivat he taas portaille, jotka johtivat ylöspäin ja niiden päässä sulki musta rautaovi tien.