ÄITI. Mitä, tuleeko hän tänään?
KLAARA. Ettenkö ole nähnyt, että minä olen monta kertaa käynyt ikkunassa? Ettenkö ole havainnut, mitenkä minä kuulastan, milloinka vaan oven takana rasahtaa? — Jos kohta minä tiedän, ett'ei hän tule ennen pimeää, niin vartoon minä häntä sittenkin joka silmänräpäys, aina siitä saakka kun ma aamusilla nousen. Jos minä vaan olisin poika ja saattaisin häntä aina seurata, mennä yhtenä hoviin ja kaikkialle! Oi, jos minä saisin hänen jäljessään kantaa lippua tappelussa!
ÄITI. Sinä olet yhäti sama pyrypää kuin piennä lapsena jo, milloin huima, milloin ajattelevainen. Eikö sinun pitäisi vähän pukeutua?
KLAARA. Ehkä, äiti! Kun minun tulee ikävä. — Eilen, ajatelkaas, meni joitakuita hänen miehiään tästä ohitse ja laulelivat hänen kunniakseen lauluja. Ainakin hänen nimensä oli sanoissa. Sitä muuta min' en voinut ymmärtää. Minulla syti sydän kaulakuoppuraan saakka — minä olisin niin mielelläni tahtonut huutaa heitä takaisin, jos minua ei olis' ujostuttanut.
ÄITI. Varo sinä vaan! Sinun kiivas luontosi voi pilata viimein kaikki tyynni; sinä ilmaiset itsesi kaikkein ihmisten edessä. Niinpä tuonnoin serkun luona kun löysit puupiirroksen ja selityksen ja kirkaisit: Kreivi Egmont! — Minä sävähdin tulipunaiseksi.
KLAARA. O, mitä minä muuta taisin? Se oli Gravelingen'in tappelu, ja minä löydän kuvan yläpuolelta C-kirjaimen ja haen alta selityksestä C:n. Ja siinä luetaan: "Kreivi Egmont, jonka alta hevonen ammutaan". Sekös mua karsasi! — Ja sitten minun täytyi nauraa sillä puupiirros-Egmontilla, joka oli yhtä suuri kuin Gravelingen'in torni ihan vieressä, ja englantilaiset laivat hänen sivullaan. — Kun toisinaan muistelen, mitenkä minä ennen kuvailin jotakin sotatappelua, ja millaisen kuvan minä pikkutyttönä tekaisin mielessäni kreivi Egmontista, kun hänestä kertoivat, ja kaikista kreiveistä ja ruhtinaista — ja ajattelen, millaista se minusta nyt on.
(Brackenburg tulee.)
KLAARA. No, mitä kuuluu?
BRACKENBURG. Ei ole mitään varmaa tietoa. Flanderissa on, kuulen ma, nykyjään meteli noussut; hallitsijatar tuntuu pelkäävän, että se saattaa levitä tännekin. Linna on vahvasti miehitetty, porteilla seisoo porvareita joukoittain, kaduilla vilisee kansaa. — Minä vaan lähden kiireen kautta kotiin isä-vanhan tykö.
(On lähtemässä.)