EGMONT. Minun täytyy nähdä omilla silmilläni.
ORANIALAINEN. O, jos sinä vaan tämän kerran näkisit minun silmilläni! Ystävä, kun sulla vaan on silmät auki, uskot sinä näkeväsi. Minä menen! Odota sinä Alban tulemista ja jääös Jumalan haltuun! Kukaties pelastaa sinut minun kieltäytymiseni. Kukaties tuo lohikäärme ei usko mitään saalista saavansa, ell' ei hän meitä kumpaakin ahmaise yhdellä kertaa. Kukaties hän viipyy voidakseen aikeensa täyttää sitä varmemmin, ja kukaties sinä aikaa myöten näet asian oikeassa karvassaan. Mut sitten pian, pian! Pelasta, pelasta itsesi! — Jää hyvästi! Elä anna huomiostasi minkään haihtua, kuinka suuren miehistön hän tuopi tullessaan, kuinka hän kaupungin miehittää, millinen valta hallitsijattarella säilyy, millä mielin ovat sinun ystäväs'. Anna mulle sanoma — — — Egmont —
EGMONT. Mitä sinä tahdot —
ORANIALAINEN (hänen käteensä tarttuen). Suostu minuun! Seuraa minua!
EGMONT. Mitenkä? Kyyneleitä, Oranialainen!
ORANIALAINEN. Kadotettua itkeä onhan sekin miehekästä.
EGMONT. Sinä uskot, että min' olen kadotettu?
ORANIALAINEN. Se sinä olet. Ajattele pääsi ympäri! Sinulla on enää lyhyeltä ajatus-aikaa. Jää hyvästi!
(Lähtee pois.)
EGMONT (yksin). Että toisten ihmisten ajatuksilla on moinen vaikutus meihin! Minun päähäni eihän tuo olisi koskaan pälähtänyt, ja tämä mies siirtää mielimurteensa minuun. — Pois! — Se on vieras pisara minun veressäni. Hyvä luonto, singota se ulos jälleen! Ja nämät miettiväiset kurtut mun otsastani oikaisemaan — löytyyhän toki vielä eräs suloinen keino!