KOLMAS NÄYTÖS.
Hallitsijattaren Palatsi.
HALLITSIJATAR. Olisihan minun pitänyt sitä aavistaa. Oh! Kun työssä ja vaivassa omintakein elää uurastetaan, ajatellaan aina tekevänsä mitä mahdollisinta, ja joka kaukaa katselee ja käskee, luulee vaativansa vaan tavallisen mahdollista. — O, noita kuninkaita! — Enpä olis' uskonut, että se minua voisi näin tuskastuttaa. On niin ihana hallita! — Ja luopua? — En tiedä, mitenkä isäni hennoi; mutta kyllä minäkin tahdon.
(Machiavelli näkyy perältä.)
Astukaa tännemmä, Machiavelli! Minä tässä ajattelen veljeni kirjettä.
MACHIAVELLI. Onko minulla lupa kysyä, mitä se sisältää?
HALLITSIJATAR. Yhtä paljon hellää huomiota minua kohtaan kuin huolta hänen valtioistaan. Hän kiittää sitä pontevuutta, ahkeruutta ja uskollisuutta, millä minä olen tähän asti valvonut hänen majesteettinsa oikeuksia tässä maassa. Sitä hän surkuttelee, että minulla on tämän uppiniskaisen kansan hillinnässä niin paljon tekemistä. Hän on minun tietojeni syvyydestä niin täysin varma, minun toimenpidetteni älykkyyteen niin erinomaisen tyytyväinen, että melkeinpä minun täytyy sanoa: se kirje on ylen korea kirjeeksi kuninkaalta, veljeltä liijatenkin.
MACHIAVELLI. Ei tämä liene ensi kerta kun hän teille velkapäänä julistaa varmaa tyytymystänsä.
HALLITSIJATAR. Vaan ensi kerta, kun se esiytyy ainoastansa kaunopuheen kuviona.
MACHIAVELLI. Min' en ymmärrä teitä.