HALLITSIJATAR. Niinpä kuulkaa! — Hän tuumii tämän esipuheen perästä, että minä, vailla sotaväkeä, vailla pikku armeijaa, saan aina täällä esiytyä raukan kuvaimena. Meilt' oli väärä teko, sanoo hän, asukasten valituksia noudattaen, peruuttaa sotamiehemme pois maakunnista. Hän tuumii, että varustusväki, tuo joka porvarin niskaa oikein sälyttää, painollansa tyystyttää hänet suurin hyppimästä.
MACHIAVELLI. Se mielet ärsyttäisi äärettömiin.
HALLITSIJATAR. Mutta kuningas tuumii, — kuuletko sinä? — että joku kunnon kenraali, tuommoinen, jok' ei alunkaan ota kuuloon järjen puolta, vois' sangen pian toimita kansasta ja aatelista, porvarista ja talonpojasta selville — ja sitä varten lähettää vahvan sotajoukon etupäässä — herttua Alban.
MACHIAVELLI. Alban?
HALLITSIJATAR. Sinä hämmästyt?
MACHIAVELLI. Te sanotte: lähettää. Hän kysyy arvaten: pitääkö hänen lähettää?
HALLITSIJATAR. Kuningas ei kysy, hän lähettää.
MACHIAVELLI. Niin siinä teill' on kokenut soturi palvelukseenne.
HALLITSIJATAR. Minun palvelukseeni? Puhu suoraan, Machiavelli.
MACHIAVELLI. Min' en hennoisi teidän edellenne ryyvätä.