KLAARA (kirkaisee, kimpoo takaperin). Egmont! (Tätä vastaan kiitäissä.) Egmont! (Tätä syleilee, ja nojautuu tämän rintaa vasten.) Oi, sinä hyvä, armas, kallis! Tulitko sinä? Oletko sinä tässä?
EGMONT. Hyvää iltaa, äiti!
ÄITI. Jumalan rauha, jalo herra! Lapsukaiseni on melkein ollut menehtyä, kun te niin kauvan viivyitte. Hän on taas kaiken päivää puhellut ja laulellut teistä.
EGMONT. Tokihan te annatte mulle iltasen?
ÄITI. Kovin suuri armo! Jos meillä vaan olisi mitä tarjota!
KLAARA. Totta kaiketi! Olkaahan rauhassa, äiti! Minull' on kaikki tyynni jo valmiina sitä varten. Min' olen vartta vasten laittanut jotain. Elkää hiiskuko siitä mitään, äiti!
ÄITI. Ei kannata kehua.
KLAARA. Malttakaapas aikaa! Ja siihen minä vielä ajattelen: kun hän on minun luonani, ei minulla ensinkään ole nälkä, ja silloinpa ei pitäisi hänelläkään olla kovin suurta ruokahalua, kun minä olen hänen luonansa.
EGMONT. Niinkö luulet?
(Klaara polkaisee jalkaa ja nurpeissaan pyörähtää poispäin.)