KLAARA. O, sinä voisit hyvin antaa koko maailman tuomita itseäsi! — Sametti on sangen ihanaa, ja nauhat ja korko-ompelukset! — Eihän tässä tiedä, mistä alkaa.
EGMONT. Katsele vaan kylliksesi!
KLAARA. Ja tämä Kultainen Talja! Te kerroitte historian mulle ja sanoitte, että se on kaiken suuren ja kalliin osan tunnustähti, mikä ansaitaan ja hankitaan vaivalla ja ahkeruudella. Se on sangen kallis — minä voin tätä verrata sinun rakkauteesi. — Sitä minä kannan samassa kohti, sydämessäni, — Ja kuitenkaan —
EGMONT. Mitä sinä aijoit sanoa?
KLAARA. Eihän vertaaminen miten suju.
EGMONT. Kuinka niin?
KLAARA. Rakkauttasi en ole vaivalla ja ahkeruudella ansainnut, en hankkinut.
EGMONT. Rakkauden laita on aivan toisin. Sen sinä ansaitset juuri siitä syin, kun sin' et sitä hanki — ja ainoastaan nepä ihmiset sen kohtaavat parhaiten, jotk' eivät sitä etsiskentele.
KLAARA. Oletko sinä tämän itse kokenut? Tarkoittiko tämä ylväs huomautus sinua itseäsi? Sinua, jota kaikki kansa rakastaa?
EGMONT. Olisinko minä edes jotain heidän hyväksensä tehnyt! Voisinko minä jotain heidän hyväksensä tehdä! Heill' on sula hyvä tahto minua rakastaa.