KLAARA. Anteeksi, minä aijoin kysyä: onko hän viekas?
EGMONT. Ei sen enemmän eikä vähemmän kuin minkä jokainen, joka tahtoo tarkoitustensa perille päästä.
KLAARA. Min' en vois' aikaan tulla suuressa maailmassa. Mutta hänellähän onkin miehinen henki. Hän on naiseksi muullainen, kuin me ompelijattaret ja kyökkinäpsät. Hän on suuri, uljas ja päättäväinen.
EGMONT. Niin, joll'ei eteen satu kovin kirjavata. Mutta tähän toviin on hänen päänsä vähän pyörällä.
KLAARA. Kuinka niin?
EGMONT. Hänell' on hivene viiksiäkin ja silloin tällöin jalkoleini-kohtaus. Oikea amatsooni!
KLAARA. Majesteetillinen rouva! Minä hätäytyisin astuessani hänen eteensä.
EGMONT. Ethän sinä muuten ole aivan arka. Eikä tuo olisikaan hätäytymistä, ainoastaan immen kainoutta.
(Klaara luo silmänsä alas, käteen tarttuen nojautuu Egmontiin.)
EGMONT. Minä ymmärrän sinut! Rakas tyttö! Sinä saatat nostaa silmäsi.