BUYCK. Niiden jäljessä juokseekin kaikki kansa.
SOEST. Sen minä uskon, kun saadaan jotakin hyvää kuulla ynnä jotakin uutta.
JETTER. Ja entäpä sitten? Voihan antaa itse kunkin saarnata tavallaan.
BUYCK. Kippis, hyvät herrat! Tarinassa unhotatte viinin ja
Oranialaisen.
JETTER. Hän ei jouda unhottumaan meiltä. Se on kerrassa oikea muuri; jo kun häntä ajattelee vaan, kohta tuntuu, että hänen takanaan voisi piillä, eikä pirukaan saisi sieltä ilmi. Eläköön Vilhelm Oranialainen, eläköön!
KAIKKI. Eläköön, eläköön!
SOEST. No, vanhus hyvä, esitä sinäkin nyt joku malja!
RUYSUM. Vanhat sotilaat! Kaikki sotilaat! Eläköön sota!
BUYCK. Oiva eläköön-huuto, vanhus! Kaikki sotilaat! Eläköön sota!
JETTER. Sota, sota! Tiedättenkö myös, mitä te huudatte? Että tuo on kepeä teidän suustanne luiskahtamaan, on kyllä luonnollista; vaan kuinka viheliäisellä tuulella joku meikäläinen on sen jaloissa, en voi niin sanalla sanoa. Kuulla vuosikausi läpeensä rummutusta; ei mitään muuta kuin kuulla mitenkä joukkokunta tulla uhmaa siellä, toinen täällä, mitenkä ne menivät muutaman kummun yli ja seisahtivat erään myllyn luona, mitenkä monta niit' on kaatunut siellä, mitenkä monta täällä, mitenkä ne ottelevat, ja toinen voittaa, toinen menettää, — tuota kuulla, tulematta virttä viisaammaksi siitä, kuka mitä voittaa tahi menettää, — kuulla, mitenkä joku kaupunki valloitetaan, kuinka sen porvarit tapetaan, ja kuinka siinä käyp' onnettomille vaimoille, viattomille lapsille. Se on hätää ja tuskaa, saa ajatella joka silmänräpäys: "Nyt ne tulevat! Nyt käypi meille samoin ikään".