Mutta tämä vastasi ilkkuen:
— Miltä maistuu hiirenpaisti, ystäväni? Makealta luullakseni. Jos pikku Matti tietäisi sinun täällä herkuttelevan, toisi hän varmaankin sinappia ja pippuria mausteeksi. Hän on näet hyvin kohtelias poika. Hyvänen aika, onko teillä hovissa tapana veisata noin pitkiä ruokavirsiä? Olisinpa totta maar mielissäni, jos Susikin olisi tuossa samassa ilossa.
Näin sanoen luikki ilkeä Kettu tyytyväisenä kotiinsa.
Mutta Mirri rukka naukui ja valitti surkeasti, kuten ainakin hätääntynyt kissapahanen. Matti kuuli hänen valituksensa ja hyppäsi ilomielin vuoteestaan. Nopeasti hän sytytti kynttilän ja herätti isän ja äidin ja koko muun talonväen.
— Hei! huusi hän, — nyt on Kettu paulassa!
Kaikki, sekä suuret että pienet riensivät: nyt aittaan nuijat ja lyhdyt käsissään varasta tappamaan. Mirri parka luuli jo viimeisen hetkensä tulleen ja rupesi hurjasti hyppimään ja kynsimään. Matti kolhi häntä nuijallaan, puhkaisipa poloiselta toisen silmänkin. Silloin Kissa vimmastuneena iski hampaansa papin reiteen, puri ja kynsi minkä jaksoi. Pappi vaipui pyörtyneenä maahan, ja siitäkös nyt kaikki pelästyivät. Mirri jätettiin rauhaan, ja pappia lähdettiin kantamaan kotiin vuoteeseensa.
Runneltuna ja puolikuolleena Mirri koetti vielä taistella henkensä edestä. Hän iski hampaansa köyteen ja kalusi sitä kunnes se viimein katkesi. Iloisena hän hyppäsi ulos aukosta ja alkoi kiireesti rientää kuninkaan linnaan päin. Koko matkan hän itsekseen sitä pahoitteli, että oli antanut Ketun itseään petkuttaa.
— Minäpä vasta hölmö olen, puhkui hän. — Kuka käski minun uskoa kavalaa Repolaista! Nyt olen menettänyt toisen silmäni. Tuskin kehtaan kuninkaalle näyttäytyäkään.
Kun kuningas näki haavoitetun sanansaattajansa, syttyi hänen vihansa ilmituleen. Hän uhkasi kovasti rangaista kavalaa petturia. Vielä kerran hän kutsui kokoon ylimyksensä kysyäkseen heiltä, mitä oli tehtävä.
Mäyrä Metsäsika neuvoi: