— Kutsu hänet, kuten laki vaatii, vielä kolmannen kerran tilille, mutta ellei hän silloinkaan tule, olkoon hän kuoleman oma.

— Kukapa hänelle enää uskaltaisi mennä sanaa viemään? Tuskinpa ketään haluttaa panna silmäänsä tai terveyttänsä alttiiksi tuon kavalan konnan tähden, sanoi kuningas.

— Armollinen kuningas, sanoi Mäyrä, — jos suvaitsette, rupean minä kyllä lähettilääksenne, kävi miten kävi.

— Mene, ystäväni, lausui kuningas, — mutta ole kaikin mokomin varuillasi, ettei viekas veijari sinuakin pettäisi.

— Rohkea rokan syöpi, arveli Mäyrä ja lähti matkaan.

Perille päästyänsä hän tapasi Repolaisen kotona istumassa vaimonsa ja lastensa seurassa, kuten ainakin hyvän perheenisän.

— Hyvää päivää, Kettu setä, kuinka voitte te, jota aina olen pitänyt viisaana ja ymmärtäväisenä miehenä, niin röyhkeästi kohdella kuninkaan lähettiläitä? Eikö teidän mielestänne jo olisi aika noudattaa kuninkaan käskyä? Päivä päivältä karttuu teitä vastaan yhä useampia syytöksiä ja kanteita. Seuratkaa neuvoani ja tulkaa nyt vain mutkittelematta hoviin, muuten kohtaa teitä ankara tuomio. Kuningas on varmaan miehineen piirittävä linnanne. Te ette voi taistella sellaista ylivoimaa vastaan, ja niin joudutte surman suuhun sekä te että vaimonne ja lapsenne. Tulkaa siis kanssani. Terävä älynne keksii kyllä jonkin pelastuskeinon.

Näin puheli Mäyrä Metsäsika, ja Repolainen vastasi:

— Olet oikeassa, Mäyrä ystäväni. Viisainta lienee, että itse lähden hoviin vastaamaan syytöksiin, joilla pahansuovat oliot koettavat hyvää nimeäni tahrata. Toivon kuninkaan olevan minulle suosiollisen. Hän tietää kyllä, kuinka tarpeellinen hänelle olen. Ei kukaan hänen ylimyksistään osaa hänelle niin viisaita neuvoja antaa kuin minä. Mitenkä tulisi kuningas toimeen, ellei minua olisi? Kun hätä on käsissä, kas silloin Repolainen kyllä kelpaa. Siksipä ovatkin muut ylimykset minulle vihoissaan. He kadehtivat älyäni ja toimeliaisuuttani ja virittävät salaisia juonia vastaani. Miettikäämme siis, Mäyrä kulta, miten parhaiten suoriutuisin tästä pulasta.

Sitten virkkoi Repolainen vaimolleen, rouva Mielevälle: