— Ystäväiseni, pidä tarkka huoli lapsistamme, varsinkin Mikko pojastamme. Hän tulee isäänsä, yhtä terävähampainen kuin minäkin. Ja sinä, Repo veitikkani, harjoittele ahkeraan uusia temppuja, sillä aikaa kun isä on poissa.
Näin neuvottuaan Repolainen lähti Metsäsian kanssa matkalle. Surumielin jäi Mielevä lapsineen kotiin.
Kotvan aikaa astuttuaan Kettu sanoi Mäyrälle:
— Mäyrä kulta, veli veikkoseni, pahoin pelkään, että käyn nyt viimeistä tietäni. Ja sitä ajatellessani muistelen kauhulla entisiä rikoksiani. Suo minun tunnustaa sinulle syntini.
— Siinä tapauksessa täytyy sinun rehellisesti tunnustaa kaikki ryöstöt, petokset ja varkaudet, muuten en voi sinulle synninpäästöä antaa, sanoi Mäyrä.
— Sen teen, huokasi Kettu ja alkoi katuvaisen näköisenä kertoa kepposia, joita hän oli Sudelle ja muille eläimille tehnyt. Lopetettuaan synnintunnustuksensa hän sanoi: — Nyt olen tunnustanut kaikki salaisimmatkin rikokseni, ja pyydän, että määräät minulle ankaran rangaistuksen. Nöyryydellä tahdon sovittaa, mitä olen rikkonut.
Mäyrä Metsäsika tiesi hyvin, miten tällaisissa tilaisuuksissa oli meneteltävä. Hän taittoi vitsan tien varrelta ja sanoi Ketulle: — Iske tällä kolme kertaa selkääsi, laske se sitten maahan ja hyppää kolmesti sen yli. Suutele sitä vielä nöyrästi katuvaista mieltä osoittaaksesi. Tämän tehtyäsi julistan sinut synneistä vapaaksi.
Kun Kettu oli tehnyt kaikki määräyksen mukaan, sanoi Mäyrä:
— Nyt pitää sinun myöskin elämässäsi osoittaa, että täydellä todella aiot astua parempia polkuja. Käy ahkerasti kirkossa, veisaa virsiä ja lupaa juhlallisesti ja vakaasti, että ikipäiviksi heität petoksen ja varkauden.
Juhlallisella äänellä lausui Kettu: — Minä lupaan ja vannon sen.