— Siinä nyt ollaan, sähisi Mirri, — kyllä maar meidät nyt paha perii, kun Repolainen on kuninkaan suosiossa. Yhden silmän olen jo tuon lurjuksen tähden kadottanut, toinen menee kai samaa tietä.
Hukka ja Mesikämmen murisivat tyytymättöminä, mutta minkäpä he asialle mahtoivat. Repolainen oli voittanut, eikä heidän mukisemisensa enää mitään auttanut. Päinvastoin kuningas oli heille niin vihoissaan, että panetti heidät vankeuteen.
Seuraavana päivänä Repolainen lähti hovista. Kyynelsilmin heitti tuo tekopyhä veijari nöyrät jäähyväiset kuninkaalle ja hovilaisille. Sitten hän lähti astumaan hurskaan ja katuvaisen näköisenä kuten ainakin pyhiinvaeltaja. Kuninkaan käskystä seurasi suuri joukko eläimiä häntä kappaleen matkaa. Nöyrällä käytöksellään Repolainen oli lauhduttanut monen entisen vihollisensa sydämen, niin että he syvästi häntä surkuttelivat. Varsinkin hyväsydäminen Vääräsääri oli sangen huolissaan hänen tähtensä.
— Vääräsääri kulta, veli veikkoseni, pitääkö meidän nyt todellakin erota? virkkoi Repolainen silmiään pyyhkien. — Ettekö tahtoisi, sinä ja Oinas Ollikka, saattaa minua vielä jonkin matkaa? Te olette molemmat hurskaita ja hyväsydämisiä. Teidän seuranne lohduttaisi suuresti murheellista sydäntäni.
Vääräsääri ja Ollikka mielistyivät ikihyviksi Repolaisen kiitoksesta ja seurasivat häntä edelleen hänen kotiinsa asti.
Kun he olivat saapuneet Veijanlinnalle, sanoi Repolainen Vääräsäärelle:
— Vääräsääri ystäväni, käy sinä sisälle lohduttamaan vaimoraukkaani, joka on kovin huolissaan tähteni. Sinä, Ollikka, voit sillä aikaa odottaa täällä ulkopuolella. Maistapas tätä tuoretta ruohoa, se on kerrassaan mainiota.
Sisällä luolassa makasi rouva Mielevä suruissaan maassa lastensa vieressä. Hän pelkäsi näet, ettei hänen miehensä enää palaisikaan hovista. Ilomielin hän siis kavahti pystyyn, kun näki Repolaisen ja Vääräsäären astuvan sisään.
— Repo kultaseni, mitä on sinulle tapahtunut? Kerro pian, miten sinulle on käynyt.
— Olin jo kuoleman kidassa, vastasi Repolainen, — mutta kuningas säästi henkeni. Nyt aion lähteä pyhiinvaellukselle. Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen jäivät takausmiehikseni. Mutta Vääräsäären antoi kuningas meille sovittajaisiksi. Me saamme tehdä hänelle mitä tahdomme, sillä kuningas sanoi minulle, että Vääräsääri minut ilmiantoi.