Tämän kuullessaan Vääräsääri raukka pelästyi kauheasti ja aikoi paeta kiireimmän kautta. Mutta viekas Kettu iski hampaansa hänen kurkkuunsa ja surmasi hänet armotta. Sitten valmisti rouva Mielevä Jänis raukasta makuisan paistin, ja pian istui koko Repolaisen perhe hyvillä mielin herkullisen aterian ääressä.
— Mutta kerropas nyt, millä lailla sinun onnistui pelastaa nahkasi, virkkoi rouva Mielevä.
— Oih, se on pitkä juttu, vastasi Repolainen. — Ja kyllä kuningas kauheasti suuttuu, kun saa kuulla, miten olen häntä nenästä vetänyt. Oikeinpa korviani kuumentaa sitä ajatellessani.
Nyt kolkutti Oinas ovelle huutaen: — Vääräsääri hoi, etkö jo joudu? On jo aika lähteä takaisin taivaltamaan.
Repolainen riensi ulos ja virkkoi: — Oinas kulta, Vääräsääri pyytää anteeksi, että hän on sinua viivyttänyt, mutta hän on niin innokkaassa keskustelussa vaimoni kanssa, ettei mitenkään malta vielä lähteä. Heillä on niin paljon yhteisiä sukulaisia ja tuttavia. Hän pyytää siis, että alkaisit vain hiljalleen astua kotiinpäin.
— Minusta tuntui äsken aivan kuin olisi Vääräsääri huutanut apua, lausui Oinas arvelevasti, — ei suinkaan hänelle vain liene mitään vahinkoa sattunut?
— Kaikkea vielä, nauroi Repolainen. — Minä vain aloin puhua pyhiinvaellusretkestäni, ja vaimo parkani pelästyi niin kauheasti, että pyörtyi. Jänis, joka on kovin heikkohermoinen, säikähti tästä niin pahasti että alkoi huutaa: "Ollikka, Ollikka, riennä avuksi, rakas tätini on kuolemaisillaan!"
— Pelkään pahoin, että olette tehneet hänelle jotain konnuutta, jupisi Ollikka korvallistaan kynsien.
Kettu vain vakuutti kiven kovaan, ettei Vääräsäärtä mikään vaivannut, ja viimein Ollikka häntä uskoikin. Sitten Repolainen lausui: — Kuulepas nyt, ystäväni, kuningas pyysi minulta muutamia tärkeitä kirjeitä ja asiapapereita. Tahtoisitko sinä viedä ne hänelle?
— Mielelläni, vastasi Ollikka, — mutta ikävä kyllä ei minulla ole mitään taskua, jossa niitä säilyttäisin.