— Voi, vastasi siihen Repolainen, — minun asiani ovat aivan hunningolla. Nyt ovat Varis Vaakkulainen ja Kani taas käyneet minua syyttämässä. Mitä minä sille taidan, että toinen on menettänyt vaimonsa ja toinen korvansa. Mutta ikävintä on se, että yhä vielä olen paavin pannassa. Jos vain siitä pääsisin, voisin paljoa paremmin vaikuttaa kuninkaaseen ja masentaa viholliseni. Olisin mielelläni lähtenyt Roomaan paavilta synninpäästöä anomaan, mutta valitettavasti en uskalla jättää perhettäni niin pitkäksi aikaa. Se ei silloin saisi hetkeäkään olla rauhassa Hukalta ja Mesikämmeneltä.
— Salli minun auttaa sinua kuoma, sanoi Martti Apina. — Minulla on paljon ylhäisiä tuttavia Roomassa ja heidän välityksellään voin helposti hankkia sinulle synninpäästön. Sinä olet aina ollut hyvä ystäväni, luota vain minuun, vanha veikko, kyllä minä asiasi ajan.
Repolainen kiitti hartaasti Martti ystäväänsä ja jatkoi matkaansa hoviin, jossa parhaillaan hommattiin suurta sotaretkeä Veijanlinnaan.
YHDEKSÄS LUKU
Kun Repolainen astui hoviin ja näki kaikki vihollisensa koolla, lannistui hänen rohkeutensa, ja häntä alkoi kovasti pelottaa. Mutta Mäyrä Metsäsika kulki uskollisena hänen rinnallaan ja kuiskasi hänelle: — Älä pelkää, kuoma, muista: rohkea rokan syö, kaino ei saa kaaliakaan.
— Oikein puhuttu, kuomaseni, vastasi Repolainen, suoristi taas selkänsä ja astui rohkeasti vihamiestensä keskitse valtaistuimen eteen. Hän heittäytyi polvilleen ja tervehti liehakoiden ja suurella kunnioituksella sekä kuningasta että varsinkin kuningatarta.
Kaikki läsnäolijat tunkeutuivat lähemmäksi. Jokainen ihmetteli Repolaisen kukistumatonta rohkeutta. Oltiin uteliaita näkemään, pääsisikö hän tälläkin kertaa pulasta.
— Repolainen, sinä konnista viheliäisin, lausui kuningas kumealla äänellä, — turhaan liehakoit ja imartelet. Sinun loppusi on nyt vihdoinkin käsissä. Älä enää sanoja tuhlaa.
Nähdessään kuninkaan synkeät kasvot Kettu kauhistui, mutta hän koetti näyttää levolliselta, vaikka sydän ankarasti pamppailikin. Tyynellä äänellä hän pyysi puheenvuoroa ja alkoi sitten rohkeasti sukkelilla valheilla kumota Variksen ja Kanin kanteita. Pidettyään pitkän, loistavan puolustuspuheen hän viimeksi virkkoi:
— Ylevä kuningas, minä olen viaton; elleivät Varis Vaakkulainen ja Kani myönnä valehdelleensa minua syyttäessään, niin vaadin vakaasti heitä kaksintaisteluun. Silloinhan saamme nähdä, kuka meistä on oikeassa.