— Hirveätä! Sinäkö se todella olet, Mesikämmen? Ja noin häväistynä!
— Repolainen, kavala petturi, on minut tähän tilaan saattanut, vaikeroi Karhu.
Silloin kuningas julmistuneena vannoi, että hän armotta kostaisi Ketulle solvauksen, jonka sellainen kelpo mies kuin Karhu oli hänen tähtensä saanut kärsiä.
Sitten hän kutsui neuvoskuntansa kokoon. Taaskin päätettiin vaatia Repolainen hoviin tekemään tiliä pahoista töistään. Mirri Kissa valittiin tällä kertaa sananviejäksi.
— Sano hänelle, että jos minun vielä kolmannen kerran täytyy lähettää häntä noutamaan, niin perii hukka hänet ja koko hänen sukunsa, lausui kuningas.
Mutta Kissa ei tahtonut lähteä.
— Mitä saatan minä miespahainen toimittaa? sanoi hän alakuloisena. — Olenhan vain mitätön Mirri-rukka. Kuinka saisin minä mitään aikaan, kun ei suuri ja väkevä Karhukaan voinut pitää häntä aisoissa? Suvaitkaa, armollinen kuningas, minun kieltäytyä tästä toimesta.
— Loruja, sanoi kuningas, — pienellä miehellä on usein enemmän oveluutta kuin isokasvuisella. Sinä, Kissa, et tosin ole jättiläisen kokoinen, mutta sinä olet viisas ja taitava.
— Minä noudatan Teidän korkeata tahtoanne, sanoi Kissa hyvillä mielin kuninkaan kiitoksesta. — Ja jos näen jonkin hyvän enteen oikealla puolen tietä, niin tiedän hankkeeni onnistuvan.