Tarua ja totta elämästäni 2

by Johann Wolfgang von Goethe

Keväällä minä tunsin terveyteni, mutta sitäkin enemmän nuoren mieleni ennalleen toipuneeksi ja kaipasin jälleen pois kotoa, joskin aivan toisista syistä kuin ensikerran lähtiessäni: nämä samat huoneet ja suojat, joissa olin ylen paljon kärsinyt, olivat käyneet ilottomiksi, ja isän ja minun välille ei voinut sukeutua mitään miellyttävää suhdetta: minä en voinut antaa hänelle täysin anteeksi, että hän oli sairauteni uusiutuessa ja minun hitaasti toipuessani osoittanut kohtuutonta kärsimättömyyttä, ei ollut kohdellut minua lohduttavan suopeasti, vaan päinvastoin oli useasti puhunut säälimättömästi siitä, mikä ei ole kenenkään ihmisen vallittavissa, ikäänkuin se olisi riippunut yksinomaan tahdosta. Toisaalta minäkin monin tavoin loukkasin ja solvasin häntä.

Nuoret henkilöt näet tuovat yliopistoista mukanansa yleisiä käsityksiä, mikä tosin onkin hyvin ja oikein; mutta koska he niinmuodoin luulottelevat olevansa erittäin viisaita, niin he käyttelevät noita käsityksiä mittakaavana arvostellessaan olevia oloja, jotka siten enimmälti pakostakin joutuvat kärsimään. Niinpä minä olin saanut rakennustaiteesta, talojen sisustamisesta ja koristamisesta yleisen käsityksen ja sovelsin sitä nyt keskusteltaessa varomattomasti omaan taloomme. Isäni oli suunnitellut sen koko sisustuksen ja oli erittäin järkähtämättömästi saattanut rakennustyöt päätökseen, ja siinä ei ollutkaan mitään moitteen sijaa, mikäli sen tuli olla yksinomaan hänen ja hänen perheensä asumuksena; olivatpa varsin monet muutkin Frankfurtin talot siihen tapaan rakennetut. Sisäportaat kohosivat vapaina ja koskettivat avaroita eteisiä, jotka olisivat nekin voineet varsin hyvin olla huoneita; me vietimmekin kauniin vuodenajan aina niissä. Mutta tämä yksityisen perheen mieluisa, hilpeä olo, tämä vapaa liikkuminen eri kerroksissa muuttui mitä hankalimmaksi, jos talossa asusti useampia perhekuntia, kuten olimme ranskalaisen majoituksen aikana saaneet liiankin kipeästi kokea. Kiusallista kohtausta isän ja kuninkaanluutnantin kesken ei olisi ollenkaan sattunut ja isäni olisi muutenkin joutunut vähemmän kärsimään kaikenlaisista ikävyyksistä, jos portaat olisi Leipzigin malliin sijoitettu syrjemmälle ja jokaista kerrosta olisi ollut sulkemassa ovi. Kerran minä kovin ylistin tuota rakennustapaa, esitin sen etuja ja todistelin isälleni, että hänenkin talonsa portaat olivat siten sijoitettavissa. Tuon johdosta hänet valtasi kerrassaan uskomaton suuttumus, sitäkin kiivaampi, kun minä olin vähän aikaisemmin moitiskellut eräitä monikiemuraisia kuvastimenkehyksiä ja hylännyt muutamat kiinalaiset seinäverhot. Sattui kohtaus, joka tosin hillittiin ja tasoitettiin, mutta joka kuitenkin joudutti lähtöäni kauniiseen Elsassiin. Äskettäin kulkunsa aloittaneissa mukavissa postivaunuissa minä suoritin matkan pysähtymättä ja varsin lyhyessä ajassa.

Minä olin asettunut asumaan majataloon »Zum Geist» ja kiiruhdin heti tyydyttämään hartainta haluani: käymään lähemmäksi tuomiokirkkoa, jota matkakumppanit olivat minulle jo kauan osoitelleet ja jota niin pitänyt silmällä pitkän matkaa. Kun nyt ensin näin tuon jättiläisrakennuksen kapean kadun kehystämänä ja sitten jouduin seisomaan tosin verrattain ahtaalle torille, liian lähelle katsottavaani, niin se sai minussa aikaan aivan omalaatuisen vaikutuksen, jota en kumminkaan kyennyt heti kehittelemään. Omaksuin sen sillä kertaa sellaisenaan, epäselvänä, ja nousin kiireesti rakennukseen päästäkseni näkemään korkeata, heljää aurinkoa, jonka piti kerrallaan osoittaa minulle tämä laaja, vauras maa.

Niinpä näin tasanteelta kauniin seudun, jossa minun oli sallittu toistaiseksi elää ja oleskella, näin melkoisen kaupungin, sen ympäristössä laajalle leviävät, ihanain tuuheiden puiden reunustamat ja halkileikkomat vainiot, sen silmiin pistävän kasvullisuuden runsauden, joka Reinin juoksua noudatellen on sen rantojen ja saarten luonteenomaisena kaunisteena. Samoin moninaisen vihreyden koristama on se etelästä käsin leviävä laakea maa, jota Ill huuhtelee; lännessäkin, vuoriston puolella, on useita alanteita, jotka metsineen ja rehoittavine niittyineen muodostavat yhtä viehättävän näköalan, ja pohjoista, kukkulaisempaa aluetta halkovat lukemattomat pienet purot edistäen kaikkialla nopeata kasvua. Kun ottaa vielä huomioon, että noiden runsauttansa uhkuvien nurmien, noiden somasti siroteltujen lehtojen välillä oleva hedelmäinviljelykseen soveltuva maaperä on ylt’yleensä oivallisesti muokattu, viheriöivä ja kypsää satoa tuottava, että sen parhaissa ja viljavimmissa kohdissa näkyy kyliä ja vuokratiloja, ja että tätä laajaa, silmänkantamattomiin leviävää, ikäänkuin uutena paratiisina ihmiselle tarjoutunutta tasankoa rajoittavat lähempänä ja etäämpänä osaksi viljelyksenalaiset, osaksi metsäiset vuoret, niin käsittää, kuinka ihastuneena minä siunasin sallimustani, joka oli minulle toistaiseksi määrännyt niin kauniin asuinpaikan.

Sellainen raikas katse kohti uutta maata, jossa meidän on määrä jokin aika viipyä, on omituinen, sekä miellyttävä että aavistutteleva, vielä sikäli, että kokonaisuus lepää edessämme kirjoittamattomana tauluna. Siihen ei ole vielä merkitty yhtäkään osaksemme tulevaa surua eikä iloa, tuo heleä, värikäs, eloisa pinta on meille vielä mykkä, silmä kiintyy esineisiin ainoastaan mikäli ne ovat sinänsä merkittäviä, kiintymyksen ja intohimon asiana ei vielä ole erikoisesti korostaa toista tai toista kohtaa; mutta tulevaisten asiain aavistus saa jo nuoren sydämen levottomaksi, ja tyydyttämätön kaipuu vaatielee salaa sitä, minkä pitää ja mikä saattaa olla tulossa ja mikä joka tapauksessa, olipa se onnea tai tuskaa, huomaamattamme omaksuu sen seudun luonteen, jossa oleskelemme.

Korkeudesta alas laskeuduttuani minä viivyin vielä vähän aikaa katselemassa kunnianarvoisaa rakennusta; mutta tänä ensimmäisenä kertana, enempää kuin lähiaikoinakaan, en kyennyt itselleni täysin selvittämään, miksi tuo ihmeellinen teos minun silmissäni näytti suunnattomalta ja olisi sellaisena minua välttämättä säikähdyttänyt, ellei se samalla olisi säännösteltynä tuntunut minulle käsitettävältä ja yksityiskohtaisesti valmiiksi suoritettuna kerrassaan miellyttävältäkin. Minä en kumminkaan ryhtynyt miettimään tätä ristiriitaa, vaan annoin tuon hämmästyttävän muistomerkin sellaisenaan rauhallisesti edelleenkin itseeni vaikuttaa.

Minä vuokrasin pienen, mutta hyvällä paikalla sijaitsevan ja miellyttävän asunnon Fischmarktin, kauniin, pitkän kadun eteläiseltä puolelta. Kadulla vallitseva alinomainen liike tuli jokaisen askarettoman tuokion avuksi. Sitten minä jätin suosituskirjeeni ja löysin suosijaini joukosta erään kauppiaan, joka perheinensä taipui minun riittävästi tuntemiini hurskaisiin mielensuuntiin, joskaan ei ollut kirkosta eronnut, mitä ulkonaiseen jumalanpalvelukseen tulee. Sen ohessa hän oli ymmärtäväinen mies eikä suinkaan nöyristelevä teoissaan ja toimissaan. Pöytäseura, jota suositeltiin minulle ja jolle minua suositeltiin, oli erittäin miellyttävä ja hupainen. Pari vanhaa neitiä oli jo kauan ollut säännöllisesti ja menestyksellisesti tätä ruokalaa hoitamassa; vieraita lienee ollut kymmenkunta, vanhempia ja nuorempia. Viimeksimainittujen joukosta minä muistan parhaiten erään Meyer-nimisen, lindaulaisen. Vartaloltansa ja kasvoiltansa hän olisi voinut olla kaikkein kaunein mies, ellei hänen koko olemuksessaan olisi samalla ilmennyt jotakin hutiloivaa. Samoin rumensi hänen erinomaisia luonnonlahjojansa uskomaton kevytmielisyys ja hänen oivallista luonnonlaatuansa hillitön huolimattomuus. Hänen avomieliset, iloiset kasvonsa olivat pikemmin pyöreät kuin soikeat, aistivälineitä, silmiä, nenää, suuta ja korvia sopi sanoa runsaiksi, ne ilmaisivat nimenomaista täyteläisyyttä olematta silti ylen suuret. Varsinkin hänen suunsa siroine huulineen oli erittäin viehättävä, ja koko hänen ulkomuotoonsa loi omituisen ilmeen se, että hän oli »aave», t.s. että hänen kulmakarvansa nenän yläpuolella yhtyivät, mikä seikka kauniissa kasvoissa ainakin aiheuttaa mieluisan aistillisuuden ilmeen. Hilpeydellänsä, vilpittömyydellänsä ja hyvänluontoisuudellansa hän saavutti kaikkien ihmisten suosion; hänen muistinsa oli uskomattoman hyvä, hänen ei tarvinnut luentoja kuunnellessaan ollenkaan jännittää tarkkaavaisuuttansa; hän säilytti kaikki kuulemansa ja oli kyllin henkevä kaikkea hieman harrastaakseen, sitäkin helpommin, kun opiskeli lääketiedettä. Kaikki vaikutelmat säilyivät eloisina hänen mielessään, ja hänen vallattomuutensa luentojen toistamisessa ja professorien matkimisessa yltyi usein siihen määrään, että hän, oltuaan aamulla kolmella eri tunnilla, päivällispöydässä antoi professorien esittää vuorotellen kappaleita luennostansa, toisinaan hyvinkin nopeasti miestä vaihtaen. Sellainen kirjava luento meitä usein huvitti, mutta tuntui usein rasittavaltakin.

Muut olivat enimmälti hienoja, tasaisia, vakavia miehiä. Heidän joukossaan oli eräs eläkettä nauttiva Ludwigin-ritari, mutta enemmistön muodostivat ylioppilaat, jotka kaikki olivat tosiaankin hyvänluontoisia, kelpo miehiä. Tavallista viinimäärää ei kumminkaan ollut hyvä ylittää. Puheenjohtajamme, eräs tohtori Salzmann, piti huolta siitä, ettei hevillä niin tapahtunut. Hän oli jo kuudennellakymmenellä, naimaton, ja oli jo vuosikausia käynyt tässä päivällispöydässä pitäen sitä järjestyksessä ja hyvässä maineessa. Melkoisen varakkaana hän piti ulkoasunsa aina hyvässä kunnossa, kuuluipa hän niihinkin, jotka aina käyttävät kautokenkiä ja sukkia ja kulkevat hattu kainalossa. Hatun päähän asettaminen oli hänelle aina erinomainen tapahtuma. Hän kuljetti tavallisesti mukanansa sateenvarjoa hyvin muistaen, että kauneimmat kesäpäivät usein tuovat ukonilmoja ja sadekuuroja maille manterille.

Tälle miehelle minä puhuin aikomuksestani jatkaa Strassburgissa lakitieteellisiä opintoja voidakseni mahdollisimman pian tulla tohtoriksi. Koska hän varsin hyvin tiesi kaikki, niin minä kysyin häneltä, mitä luentoja minun oli kuunneltava ja mitä hän asiasta yleensä arveli. Siihen hän vastasi, ettei Strassburgissa suinkaan ollut laita niinkuin saksalaisissa yliopistoissa, joissa pyritään kouluttamaan lakimiehiä sanan avarassa ja oppineessa merkityksessä. Täällä, sanoi hän, vaikutti suhde Ranskaan sen, että kaikki oikeastaan suunnattiin kohti käytäntöä ja järjestettiin ranskalaiseen, tosioloisuudessa mielellänsä pysyttelevään tapaan. Jokaiselle pyrittiin opettamaan eräitä yleisiä periaatteita, eräitä alkutietoja, sanottiin sanottava mahdollisimman lyhyesti ja rajoituttiin välttämättömimpään. Sitten hän tutustutti minut erääseen henkilöön, joka nautti opintojenohjaajana suurta luottamusta ja pian osasi voittaa minunkin luottamukseni. Minä aloin johdannoksi keskustella hänen kanssaan lakitieteellisistä asioista, ja minun laverteluni hämmästytti häntä melkoisesti; olen näet tähänastisessa esityksessäni jättänyt mainitsematta, että olin Leipzigissä oleskellessani sentään tullut oivaltamaan lakiasioita, joskin hankkimani tiedot kokonaisuudessaan voivat käydä pikemmin vain yleissilmäyksestä kuin nimenomaisesta asiantuntemuksesta. Vaikka emme voisikaan kehua akadeemisen elämämme aikana erikoisesti ahkeroivamme, tarjoutuu meille siinä kuitenkin joka suhteessa verrattoman edullisia kehittymismahdollisuuksia, koska ympärillämme on aina henkilöitä, jotka tiedettä vallitsevat tai etsivät, joten saamme aina, joskin tajuamattamme, jotakin ravintoa tuosta ilmakehästä.

Hetken aikaa kärsivällisesti kuunneltuaan minun jaarittelujani lukujenohjaaja huomautti, että minun oli ennen kaikkea pidettävä silmällä lähintä tarkoitustani, nimittäin tutkintojen suorittamista ja promotiota, jonka jälkeen voin siirtyä käytännölliseen toimintaan. Rajoittuakseni ensimmäiseen seikkaan, sanoi hän, mainitsen vain, ettei asiaa suinkaan venytetä ylen avaraksi. Ei kysytä, miten ja missä jokin laki on syntynyt, mitkä sisäiset tai ulkonaiset seikat sen ovat aiheuttaneet; ei tutkita, kuinka aika ja tottumus ovat sitä muovanneet, enempää kuin sitäkään, onko se kenties väärän tulkinnan tai nurjan oikeudenkäytön nojalla muuttunut kerrassaan vastakkaiseksi. Sellaisiin tutkimuksiin uhraavat oppineet miehet koko elämänsä; me sitävastoin kysymme nykyjään voimassaolevaa, painamme sen lujasti muistiimme, jotta se on aina käytettävissämme, kun haluamme siihen turvautua asiakkaittemme hyödyksi ja suojaksi. Niin me varustamme nuoret miehemme lähintä elämää varten, ja lisän löytymisestä pitävät huolta heidän kykynsä ja käytännöllinen toimintansa. Sitten hän antoi minulle kysymysten ja vastausten muotoon kirjoitetut vihkonsa, joiden sisällystä voin jokseenkin sallia heti itseltäni kuulusteltavan, koska Hoppen pieni lainopillinen katkismus oli vielä täysin muistissani; hieman ahkeroiden minä opin lisäksi, mitä opittava oli ja osoitin itseni vastoin tahtoani mitä helpoimmin kokelaaksi.